Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunaaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. tammikuuta 2016

Keinutuolin uusi elämä.

Puoliso pelasti ystävän kaatopaikka lavalta vanhan keinutuolin.
Tarina kertoo keinutuolin historian alkavan ainakin 50vuotta sitten.
Noh niin kuin arvata saattaa, vanhassa talossa aikansa elänyt keinutuoli oli todella nähnyt elämää ja näyttikin siltä. Istuinosa oli kärsinyt kovasti ja se lähtikin heti kättelyssä verhoilijalle ennen kuin ehdin siitä edes kuvaa napata...

Mutta itse tuoli pääsi kesän kynnyksellä meidän käsittelyyn.
Käärin hihat ja kaivoin esiin hiomakoneen. Kokeillaksei saako siitä enään toimivaa keinua..


Tässä keinutuolia on jo hiottu muutamaan otteeseen, pinnat olivat sen verran kaposia ja koristeellisia joten päätimmekin hioa koko keinutuolin käsin. K-raudasta käytiin kysymässä neuvoja ja siltä saatiin tosi hienoa hiekkapaperia millä työ sujui... noh.. hitaasti mutta ei ainakaan jättänyt naarmuja eikä rikkonut pintaa liikaa.
Hionta työn päätteeksi keinutuoli jäi hetkeksi hautumaan.. Pohdinnassa oli väri. Maalattaisiinko keinutuoli alkuperäisen valkoiseksi.. vai kokeilaisiinko jotain rohkeaa, itse haaveilin eka keltaisesta...
Lopulta päätettiin maalata keinutuoli mustaksi, puolihimmeällä maalilla.
Istuin osa saapui verhoilijalta ja tadaaaa... Se on upea.


Työtä ja tuunaamista riitti, eikä verhoilukaan kyllä ilmaista hommaa ollut.
Istuinosaan teetettiin uudet pehmusteet ja satulahihnat sekä päällinen,
mutta nyt muutaman kuukauden käyttökokemusten perusteella keinutuoli ainsaitsi uuden elämän ja on joka euron arvoinen.


Ja pienenä vinkkinä...
meidän perheen tuunailut ei sitten tähän vielä pääty...
muutama pinnatuoli odottaa vielä esittely vuoroaan...

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulua vielä...

Niin kun edellisessä postauksessa vihjasin, lähti sinne paketteihin muutakin kun niitä herkkuja.
Yhden ystävän kanssa päätettiin järjestää toisillemme jotain yhdessä tekemistä.
Meidän joulukortti-lahja paljastikin yhteiseksi tekemiseksi Jokereitten pelin areenalla jonne muuten suunnataan jo viikon päästä perjantaina. Jeee!! Tällaisen lahjan antaminen on huippu kivaa!!

Mutta siis niitä itse tekemisiä..
Onneksi olin kaukaa viisas ja aloitin jo kesäkuussa virkkaamaan tossuja koska niitä oli kiva tiputtaa muutamaan pakettiin. Tossut ovat olleet blogissa muistaakseni... Klik siellähän niitä..
Lisäksi joulun jälkeen valmistui vielä yhdet..

Nämä ovat tarkoitus antaa tukilapselleni,
mutta emme ole ehtineet nähdä vielä kunnolla joulun jälkeen.

Joulun alla valmistui myös kaksi kranssia.
 
Olin jo alku syksystä kerännyt oksia lähi metsästä, siellä oli raivaukset kännissä joten kaatuneista puista oli helppo käydä napsimassa oksia.
Tontut löytyi Koiramäen Pajutallista ja kärpässieni koristeet omasta kaapista.
Risut nippuun ja juuttinarulla kiinni, vähän havuja ja männyn oksia ja
tontut siihen kivasti tököttämään.
 Toinen samanlainen valmistui myös, mutta siinä tontut istuvat vanusta tehdyn lumipeitteen päällä.
Harmikseni siitä ei ole kuvaa koska se lähti aika vauhdilla ystävälleni ennen joulua.

Helppo mutta mielestäni näyttävä ovikoriste. Näitä voisi soveltaa muuhunkin kun joulukranssiin.
Muutama tai oikeastaan jo useampi vuosi sitten tein samalla idealla, mutta laitoin oksista roikkumaan huovutettuja sydämiä.

Siinä tämän vuoden antamani lahjat.
Monia blogeja seuranneena olen ihastellut mitä kaikkea ihanaa olette ehtineet tekemään lahjaksi.
Itse ajattelin että täytyykö sitä joulu valmistelut aloittaa tänä vuonna jo ennen kesää, kun nytkin tuli melkein kiire :)



perjantai 25. syyskuuta 2015

Heijastin teippi

Näin instagramissa Lankahelvetin Hennalla kuvan jossa hän oli tuunannut heijastinteipillä koirien hihnoja.. Ja tietenkin mulle tuli ihan pakottava tarve saada tuota kyseistä teippiä.
Mä rakastan syksyä ja pimeitä iltoja, mutta samalla myös oikeasti pelkään ettei autoilijat ja pyöräiliät nää mua tai koiria liikenteessä. Siksi meillä on yksi jos toinenkin heijastin..
Mulla takissa,repussa ja koirille olen ostanut heijastinliivit sekä kahden koiran remmissä pitäisi itsessään olla heijastin,mutta ne on kyllä käytössä ja pesussa kuluneet jo ihan olemattomiin.


Mutta heijastimia ei oikeasti voi olla koskaan liikaa, eihän..
Niinpä meillä oli muutenkin asiaa Clas Ohlsonille niin haettiinpa sieltä samalla mukaan heijastinteippiä.
 Tuunasin muutamalla heijastin palalla koirien hihnat, 
ajattelin että kokeillaan toimiiko ja lisään sitten tarpeen mukaan.



Nyt päässä surisee ja hurisee että mihin tätä teippiä voisi vielä käyttää,
teippi vaikuttaa lupaavalta, kiinnittyi helposti ja näyttää pysyvän vaikka sadesäällä.

Turvallista syksyä siis :)
Heijastin on halpa henkivakuutus.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ratkaisu jämälanka rullille

Nimittäin...
Selailin tuossa nettiä, etsien jotain kivaa, nopeaa käsityö juttua..
Jotain erilaista...

Noh. Löysin, rakastuin ja...
Noin tuntia myöhemmin nousi hymy huulille...






Virkatut tossut, helppo ohje löytyi Neljässä polvessa-blogista !!
Näitä on niin Super kiva tehdä, että varoituksen sana.. Lisää tulossa :)

tiistai 26. toukokuuta 2015

KESÄKASSI

Niin kun täällä aikaisemmin kerroinkin, osallistuin Vantaan aikuisopiston koukkua kesäkassi-kurssille. Syy miksi osallistuin kyseiselle kurssille oli ensisijaisesti vertaistuki.
Mun lähipiirissä mä olen ainoa ketä koukkua heiluttelee tai saatikka tekee käsitöitä
 (jos anoppia ei lasketa). Lisäksi toiveena toki oli oppia jotain uutta ja varsinkin kun kyseessä oli koukkuaminen joka minulle on tuttua lapasien muodossa, oli hauska ajatus oppia siitä taidosta jotain lisää.

Ja arvata saattaa, kaksi iltaa ja yksi päivä hujahti kivassa porukassa ja uusia asioita oppiessa.
Opettaja oli mukava ja inspiroiva. Muut kurssikaverit kannusti ja opasti oman taitonsa mukaan.
Mun kesäkassi pääsi hyvään vauhtiin kurssin aikana, mutta viime silaus jäi mulle kotipuhteiksi..
No niinhän siinä sitten kävi että arki ja kiire vei mennessään ja kassin tekele jäi lojumaan..

Kunnes päätin eilen illalla aloittaa ja tehdä kassin loppuun...
DADADAAAAA...
Kesäkassi. Ja ihan itse tehty.









Lanka: Lankamaailmasta (nyt en muista nimeä)
Kahvat: Uffista ostetusta laukusta (laukku maksoi 2e)
 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Tumppujen tuunaus

Virkkasin joskus kesällä itselleni harmaat tumput Novitan sivuilta löytyneen ohjeen mukaan.
Jostain syystä tumput jäi kokonaan käyttämättä..

Joka kerta kun silmä niihin osui, mietin että joku niissä mättää...


No onhan ne vähä tylsät ja jotenkin tavalliset
Sitten pengoin askartelu laatikoitani ja muistin että mulla jossain on sellaiset virkatut koristeen..
Olen joskus ostanut ne käsityö-tapahtumasta sellaiselta mummolta joka virkkasi niitä ihan hurjaa vauhtia..

No nyt ne koristavat tumppujani ja uskon että näitä tulee käytettyä nyt enempi...






Kannattiko?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Sivut hyödyksi

Pieniä muistamisia työkavereille...
Unohdin lahjapaperin ja kaapista löytyi vain jouluista paperia..

Muistin...



Kiitos Koto ja hyvät sivut!!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tv-taso, jihuu!!

Meillä on vuoden pyörinyt koneella inspiraatio kuva yhdestä tv-tasosta josta olen haavellut.
Noh aikaa kului ja veljeni ilmoitti aikovansa heittää jämälaudat pihaltaan viikonlopun aikana pois.
Tuli kiire ja hätä.
Soitin samantien veljen vaimolle ja kysyin haluaisiko se meidän vanhan tv-tason?
Vastaukseksi sain; Ai se mikä tulee telkkarin alle?
-ÖÖ-öö siis juuri se :) *naurua*

Tyhjennettiin vanha tv-taso, pakattiin autoon ja ajettiin veljelle -aikaa kului 20min.

Suunniteltiin, sahattiin, ruuvattiin, mietittiin
Veli vähän auttoi
Pyhien takia kului vuorokausi kunnes suunnattiin bauhaussiin...
Tuotiin kotiin harkkoja...
Ja taas suunniteltiin ja pyöriteltiin... loppu illasta päästiin katsomaan telkkaria..

Vielä uupuu lopullinen silaus, haluaisin lattiatasoon pari koria, valkoista tai harmaata, niin samalla saisi nuo johdot nätisti piiloon. Sekä käsityöt kaipaisi jonkun paikan... (väliaikasesti ne majoittuu nyt siellä täällä ja tuolla).

Mä tykkään. Yksi projekti saatu valmiiksi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tuumasta toimeen

(Sanotaan aluksi heti, palaan viikonloppuun myöhemmin. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti... mutta tapahtu jotain ihanaa, nimittäin MULLA OLI POLTTARIT. ja koska se oli jotain huisin hienoa, on mulla tunteet vielä sen verran sekaisin että aiheesta kirjoittaminen vaatii keskittymistä joten palaan siihen myöhemmin tällä viikolla)

Mutta nyt kuitenkin päätin tehdä muutaman magneetin..
Nämä lähti myyjäisiin, mutta taidanpa näitä tehdä kotiinkin, tykästyin varsinkin noihin sieni magneeteihin...

Mukavaa Joulukuun Alkua Kaikille!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pinnin uusi ilme

Tällaista tällä kertaa,


Tavallinen musta pinni sai seurakseen puisen napin.
Napit ovat odottaneet uutta elämää kaapissa jo pidemmän aikaa. Nyt vihdoin sain aikaiseksi.
Tykkään itse kovasti. Nämä jatkavat matkaa, ja pääsevät joskus jonkun tukkaa koristamaan.
Askartelin pinneille kiinnitys paikan, mainoslehdestä leikkasin punaraidallista paperia ja rusetit taiteilin langan pätkästä joka oli menossa roskiin.


maanantai 28. lokakuuta 2013

ILMAISTA sisustamista

Ennen

Jälkeen
Keksimme vaihtaa makuhuoneiden lappujen paikkaa... Näin saatiin uutta ilmettä huoneisiin.
Niin ja puoliso oli niin nopea liikkeissään etten ehtinyt ennen kuvaa ottamaan toisesta huoneesta mutta jälkikäteen näyttää tältä:

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Juomapullo

Kun aloin käymään salilla, meiltä ei löytynyt mulle mitään juomapulloa.
Ratkaisin ongelman ostamalla kivennäisvesipullon, mutta joka kerta pullo katosi ja päätyi sattumalta pullonpalautukseen.
Niinpä keksin ja muokkasin pullosta sellaisen ettei se vahingossa päädy muiden pullojen kanssa pullonkeräykseen (ja onhan tämä paljon mukavamman näköinen ilman etikettejä) :

Washteippiä vaan kehiin niin hyvä tulee, 
eikä taida salillakaan pullot mennä sekaisin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä...


Mansikka, jonka sain kesälahjaksi ehti kuin ehtikin tehdä mansikat vielä tänä kesänä (kun ne ensimmäiset kypsät varasti se ilkeä lintu). Olipas muuten makoisia.
Lisäksi pihalla on touhuttu, tosin jo viikko sitten valmiiksi saatukkin:

Puolisoni ystävä tilasi meiltä saman tyylisen pöydän kun tuo meidän lavoista tehty pöytä.
Pinta on tahallaan jätetty ns. kuluneen näköiseksi ja rullat pöydän alta hankittu ikeastä.
Kauan tässä menikin että sain valmiiksi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Näihin lasinalusiin mulla oli suuret suunnitelmat. Sapluunan avulla ajattelin painaa kangasvärillä tähden, noh valkoinen kangasväri olikin loppunut ja minä olin kaiken laittanut jo valmiiksi niin uskalsin rohkeana kokeilla ihan tavallista askartelumaalia..
Hih, noh ei ehkä niin kivat kun toivoin, mutta kelpaa lasinalusina varmasti. Väri ei vaan jäänyt kauhean tasaisesti, johtuuko maalista vai sitten puuvilla langan pinnasta? sano ja tiedä !


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Muistikirja maaliskuu 2.

Aamu alkoi tänään aikaisin, syystä että puoliso lähti työhaastatteluun antamaan näyte työvuoroa ja minä yritin vielä siihen aikaan nukkua, nukahdinkin reiluksi tunniksi vielä, mutta sitten luovutin. Kurkkasin kelloa. Kello oli 06:20 ja arvata saattaa, kännykän netin kautta unisena jo selailin tämän päivän aihetta Hupsistarallaa blogista. Maltoin kuitenkin heräillä rauhassa, käyttää koirat ulkona ja antaa aivonystyröiden herätä rauhassa. Mutta sitten innostus vei voiton:
Aiheena siis esitellä itsensä ja tässä minun esittelyni:




Jo tässä vaiheessa projektia huomaan itsennäni ongelman. Ideoita olisi pää täynnä, mutta minkä niistä valitsisin. Tänäänkin oli monta ajatusta miten esittelyn itsestäni suorittaisin.  Aluksi toinen idea tuntuu paremmalta kuin toinen, ja kohta taas mietin että olisiko se toinen ollut sittenkin parempi.
No päätin antaa armoa itselleni, hei tämä ei ole mikään "virallinen" päättötyö eikä tästä saa arvosanaa, tämän pitäisi olla hauskaa ja ihan vain itseä varten (ja ehkä pikkaisen myös teille blogini lukijat). Nyt siis jatkan rennoin ottein, ilman stressiä :)

Ulkona paistaa aurinko, nautitaan lauantaista.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Jotain uutta

Nimittäin, Minä päätin osallistua Hupsistarallaa- blogin haasteeseen (tarkemmin jos kiinnostaa, käy toki kurkkaamassa ja vaikka osallistumassa)
Kyseessä siis Muistikirja Maaliskuu!!
Kun näin kyseisen haasteen, innostuin heti. Aluksi kauhistutti se että jokaiselle päivälle tulee oma aihe, ja mietin kuinka ehdin ne tehdä kun huomaahan sen että tämä blogin ylläpitäminenkin jää aina vain viikonlopulle. Mutta juuri siksi innostuin lisää, josko kyseinen haaste haastaisi minua myös päivittämään blogia vähän useimmin. Lisäksi olen viime ajat keskittynyt vain käsitöihin jossa olen tekemisissä trikookuteen tai langan kanssa, niin ihana päästä pitkästä aikaan tuunaileemaan, liimaamaan ja leikkaamaan ja tekemään asioita paperiaskartelun muodossa.
Tästä se lähtee...

Aluksi mietin ja pähkäilin, mihin vihkoon alkaisin tuota kokoamaan. Kiertelin Tiimarit ja ajattelin ostaa vihon, mutta mieleistä ei löytynyt. Aluksi oli liian ohutta paperia ja lopuksi tuskastuin tarjontaan niin että luovutin. Kaivelin kaappeja ja löysin nipun väripaperia. Ajattelin tehdä vihon itse, no sitten löytyikin muistikirja, jonka olen saanut 2005 äidin tädiltä sinä päivänä kun äitini haudattiin. Selailin kirjaa, jossa on vain muutama hassu merkintä ja ajattelin josko se olisi tähän Muistikirja maaliskuuhun hyvä..
Pyörittelin ja pohdin... mutta
Päätinkin sitten tehdä ihan oman. Ja tässä samalla Maaliskuun ensimmäinen tehtävä: "aloitussivu, ikään kuin otsikoksi projektillesi". Minun aloitussivu/ kansi näyttää siis tältä :)
Jännityksellä odotan jo huomista.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ompelukoneen hyrinää

Vihdoinkin sain aikaiseksi aloittaa pitkään suunnitelmissa olleen ompeluprojektin.
Ja todellinen projekti siitä syntyikin. Viimeksi yläasteella olen ompelukoneella huristellut, siis sellaisia isonpia töitä. Nyt tuntui kuin olisi alkanut harjoittelemaan pyörällä ajoa uudestaan. Ihmetytti miten ei aivot toimi niinkään yksinkertaisessa asiassa kuin kirjekuori mallisen tyynynpäällisen tekeminen.
Hmm.. pähkäilyä, kankaan pyörittämistä ja vähän ompelukoneenkin. Pääkin taisi pyöriä muutamaan kertaan, google oli isona apuna, kunnes keksin hakea kaapista itse tyynyliinan.
Hmm.. joo ei sanoja, ei selityksiä vaan tuloksia
Tulos siis tämä: Pääsin vihdoinkin kokeilemaan myös leimasin kirjaimia. Ja hurahdin.. Nyt aivot raksuttaa erilaisia ideoita mihin leimailtuja lauseita ja sanontoja voisi käyttää. Tämän tyynyn idea syntyi Anna Puun laulun nimestä. Ihan tyytyväinen en lopputulokseen ole, ensinnäkin avonainen reuna olisi pitänyt jättää sivulle eikä ala-reunaan, noh. Virheistä oppii.

Lisäksi Rättiä Pukkaa, tein joululahjaksi ystäväpariskunnalle bambulangasta tiskirätin ja siitä on tykätty niin kovasti että ystävä kaipaili niitä lisää...

Tällainen rätti syntyi tällä kertaa.
Olen miettinyt josko sitä aloittaisi tänä vuonna jo hyvissä ajoin noiden joululahjojen tekemisen. Bambulankaakin on vielä hyvin varastossa.
Ainakin olisin kerrankin ajoissa. Ja ehkä ilman stressiä.