Viikonlopun rientoja

Lauantaina kurvattiin hakenaan rakas kummipoika yökylään.
Treffit piti olla kolmelta säbähallilla kun 14.30 piippasi puhelin
-missä ootte?
-ÖÖö kotona, meidän piti tulla hakemaan sua kolmelta??
-Oon jo valmis.

Ja eikun autoon ja hakemaan tyyppi kyytiin. (syy miksi jäbä oli ajoissa johtui siitä, kun hän oli "unohtanut" käydä suihkussa... kyseessä siis 11v poika)

Noooh, ohjelmasssa mäkki safkaa ja jääkiekkoa.

Jokerit <3

Sunnuntaina heitettiin jäbä himaan valmistautumaan omaan lätkäpeliin
ja itse aloitimme pienen urakan...

kuva ennen purkua.

Keittiön lattian purku.
Hugo-koira ei suostunut kuvasta pois. Noh olisihan se ollutkin tylsää kuvata betonilattiaa...
Kädet oli pikkasen hapoilla illalla kun 8neliöö oltiin revitty parkettia irti.
Ja yllättäen löytyi kohta jossa oli super liimaa ja parketti ihan kiitettävän kivasti kiinni betonissa.

Noh, homma tauolle -saunaan ja remontti pizzaa naamaan.

Kyllä tästä vielä (valmis) hyvä tulee.

Väsytti

Tämä viikko on mennyt juostessa, sanan ihan oikeassa merkityksessä.

Jos kurkataan menneeseen viikkoon, se näyttää tältä: 

Maanantai: olin töistä kotona kuuden aikaan.. no koirien kanssa touhutessa ilta ja yhdeksältä nukkumaan..

Tiistai: Töistä kiireellä kotiin, ja juosten junaan, sieltä kummipojan kanssa jokereiden peliin (kiire tuli, mutta ihanaa oli) Sitä tuntee itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi kun näkee miten pienellä asialla saa 10vuotiaan pomppimaan innosta, tärisemään ja jännittämään. Sen pojan hymy sulatti ja samassa unohdin sen kiireen ja seuraavan päivän aamuvuoron.

Keskiviikko: Töistä kotiin, ystävä tuli kylään pariksi tunniksi (oli ihanaa istua hetki rauhassa, nauttia hyvästä seurasta ja käydä läpi kuulumisia), sitten illan päälle tuli se edellisessä mainitsemani TURVAMIES –istui meillä sen kolme tuntia.

Torstai: Menin töistä suoraan bussipysäkille vastaan veljen tyttöä joka saapui meille viettämään iltaa. Tiedossa oli englannin läksyt ja korujen tekoa. Ihanaa oli, mutta jotenkin se hermo vaan meinasi kiristyä niiden läksyjen aikana (meidän sukua kun ei ole kruunattu englanninkielen taidolla)

Perjantai: Kauan odotettu, EI MITÄÄN OHJELMAA ILLAKSI, muuta kun kauppa reissu, ja sekin tuntui aika rankalta. Väsytti ja turhautti. Illalla lämmitettiin sauna ja katsottiin hetki Tintti leffaa ja lopulta kaaduttiin jo ennen ilta kymmentä sänkyyn.

Lauantai: Edellisen yön olen nukkunut kuin tukki, herään ensimmäisen kerran kuudelta kun puoliso päästää koirat takapihalle, seuraavan kerran herään puoli yhdeksän kun kylmä koiran kuono haistelee korvaani. Puoliso nukkuu vieressä. Ja kas kummaa, olen pirteä kuin peippo. Hyppään pystyyn, ruokin koira, keitän kahvit, lähden ulos viemään koiria, pesen vessan, tyhjennän tiskikoneen, pesen pyykkiä ja olen pirteämpi kuin pitkään aikaan.

Energiaa riittää, näköjään hyvin nukuttu yö on paras energia ruiske vielä tähän aika harmaaseen vuodenaikaan.

Kohta hypätään autoon ja lähdetään kummipojan lätkämatsiin. Hihii, näin siitä lauantaistakin tuli kiireinen, mutta hyvällä tavalla.

Odotettuja juttuja

Tänään veljen tyttö tulee meille yöksi, se on yksi osa hänen pyytämää synttärilahjaa. Tiedossa on kauneuden hoitoa, hemmottelua niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Uskon myös että paljon hymyä ja naurua. Lisäksi tarkoituksena purkaa mun helmikaappi. 12vuotias kun on innostunut korujen tekemisestä ja täti lupasi sitä vähän auttaa, ja onhan mulla tuolla noita helmitarvikkeita aika kiitettävästi kaapissa, josko siitä tämän tädinkin innostus helmiin alkaisi taas uudestaan. Toinen osa synttärilahjasta tapahtuu huomenna, kun menemme kahdestaan leffaan. Ja itse lahjan tyttö saikin jo oikeana synttäripäivänä, koukutut lapaset sekä Minä nuori aikuinen – kirjan, jonka itse sain kun olin nuori.  Nyt se siirtyi vähän niin kuin perintönä eteenpäin.

 Mukava viikonloppu siis tulossa.

Tiistaina suuntaankin sit veljen pojan kanssa toteuttamaan hänen synttärilahjaansa, nimittäin lätkämatsiin. Täti ja kummipoika kun on veistetty sen verran samasta puusta että se on Jokerit henkeen ja vereen.  Siitäkin reissusta tulee varmasti unohtumaton elämys.

MM-kisat

Olimme veljeni perheen kanssa katsomassa Kazakstan-Suomi peliä Hartwall areenalla. Hallin ulkopuolella tunnelma oli huipussa, ihmisiä on PALJON. Minä, puolisoni ja veljen lapset käytiin ottamassa Suomilippu maalaukset poskiin ja se jos mikä takasi tunnelman kohoamisen. Tuurilla olimme saaneet yllättävän hyvät paikat hallista suoraan Kazakstanin maalin takaa. Eli aitiopaikka suomen maaleille. Mutta, vaikka halli oli täpötäysi niin tunnelma aika lattea, en tiedä johtuiko se siitä että Suomi oli kaksi aikaisempaa peliä hävinnyt ja Kazakstan oli vastustajana sellainen joka nyt olisi pitänyt kaiken järjen mukaan voittaa.

Olin odottanut tunnelmalta enemmän, huutoa, kannustusta ja peliin eläytymistä. Suomen pelikin näytti paikanpäällä jotenkin vaisulta. Noh kokemuksena oli hyvä, mutta loppupelit seuraan kyllä mieluiten sohvalta käsin.

Peli loppui myöhään ja kotona oltiin vasta lähemmäs puolta yötä. Meidän perheessä kun on totuttu menemään nukkumaan jo siinä 21–22 aikaan, niin väsymys oli kyllä aika hurja kotiin palatessa. Aamulla kun herätyskello soitti, jo 05:00 ei hirveästi naurattanut. Kaksi päivää tuon jälkeen olenkin sitten potenut päänsärkyä ja olo on ollut aika heikko. Itsekseni olenkin naureskellut että on se rankkaa jos kerran valvoo vähän myöhempään ja nukkuu hiukkasen vähemmän niin heti keho huutaa hallelujaa.

Ehkä tilannetta ei hirveästi auttanut se kun lähdin pelin jälkeisenä päivänä suoraan töistä Itikseen shoppailemaan vaatteita niin tuleviin juhliin kuin muutenkin. Yllätyksekseni reissu oli varsin antoisa, mukaan lähti kahdet farkut (joista toiset pillimalliset jota en olisi uskonut käyttäväni, mutta kokeillessa ne olivat vallan mukavat), kaksi paitaa (toinen toppi ja toinen vähän hienompi joka varmaankin pääsee päälleni tuleviin juhliin), lisäksi ostin hiuskoristeen (jota myös en olisi uskonut ostavani, mutta se oli oikeasti ihana, sekin pääsee juhliin), Kummilahjakin löytyi ja aina niin tarpeellisia sukkia. Vaatteista voin luvata kuvia kunhan juhlat ovat ohi :)

Sinivalkoista väriä

Elämä suljuu eteenpäin. Sinivalkoisissa maisemissa ei ehdi muuta ajatellakaan kuin jääkiekkoa. Veljeni oli yllätykseksi hankkinut liput maanantain Suomi-Kazakstan peliin ja sitä siis ollaan sitten joukolla menossa katsomaan. Siihen asti on kisakatsomo rakennettu tuonne sohvan tuntumaan.

Olen taas viime päivät ahminut kaikenlaisia käsityöblogeja ja ahdistukseni vain kasvaa, haluaisin hirveästi tehdä jotain, mutta mitä… (Jos löytyy ideoita niin saa laittaa tulemaan).

Reilu viikon päästä on tulevan kummipoikani nimenantojuhlat, minua pikkaisen jännittää, koska kyseisiin juhliin on tulossa paljon sellaisia ihmisiä keitä en ole nähnyt sitten ainakaan 18vuoteen. Niistä yksi on serkkuni isä, eli isäni veli. Isäni kuoli ollessani 6vuotias ja sen jälkeen isän puolen suku on pikku hiljaa syystä tai toisesta hiipunut elämästäni pois. Silloin pienenä sitä ei edes tullut ajatelleeksi mutta näin vanhempana sitä on monesti pyöritellyt mielessään, millaista olisi tuntea nuo ihmiset oikeasti, isän veljet, isän siskot, sekä muut serkut. Kuitenkin olen aika pitkälti päättänyt olla asiaa sen ihmeemmin miettimättä. Olen suuremman osan elämästäni elänyt ilman heitä ja jotenkin koen helpommaksi jatkaa näin. On ilo tutustua heihin juuri tuollaisen tilaisuuden tullen, mutta ehkä ei sen enempää. Minulla on omat muistoni isästä ja omasta lapsuudestani, mitäpä jos heillä olisi jotain sellaista tietoa tai kerrottavaa minkä olen aina kuvitellut eritavalla? miltä se tuntuisi? Joutuisinko oppimaan jotain uudestaan? En tiedä. Ehkä kuulostaa hassulta ja ihmeelliseltä, mutta tällainen minä olen. Olen onnellinen veljestäni ja hänen perheestä sekä siitä yhdestä serkusta (vaikka niitä maailmalla on varmasti parikymmentä). Ne riittävät minulle olemaan minun suku. Joskus voi mieli muuttua, mutta tällä hetkellä näin on hyvä.  Lisäksi juhlista tuo pientä stressiä mm. mitä laitan päälle ja mikä olisi sopiva kummilahja? Oi, pieniä murheita mutta silti saa pääni puhisemaan.

Kaikesta huolimatta olen todella onnellinen tuosta pikku miehestä jonka kummina saan olla. Olipa siellä vaikka tuhatpäinen suku, tai minulla huonot vaatteet. Tuo pieni mies on siellä se numero 1.

Hei ja muuten, sellainen asia että olen tuossa muutaman illan aikana saanut ahmittua kirjan Onnen tunti /Anna-Leena Härkönen/ Aivan mieletön kirja, kirjoitettu juuri sopivan huumorisesti mutta myös hyvin kuvainnollisesti aiheesta sijaisvanhemmuus. Suosittelen ehdottomasti niille jota kyseinen aihe saattaisi kiinnostaa!! Eilen illalla kun viimeisen sivun käänsin, niin ihan alkoi harmittaa että kirja loppui, olisin mielelläni lukenut kirjaa lisää.. Seuraavaksi alan lukemaan Sähkökissa /Torey Hayden/. Minua on siis myös haukannut lukutoukka.

Aurinko hymyilee

Eilinen purkaus ehkä hieman hymyilyttää.. Harvempi parisuhde sentään päättyy yllättäen(puolison huutaessa asiansa sohvalta), vaikka se kuitenkin aluksi siltä tuntuu. Tuntuu kuin ero tulisi yllättäen kuin kirkkaalta taivaalta. Mutta kun antaa hetken itselleen aikaa ja alkaa kelata taaksepäin, saattaa huomata niitä pieniä merkkejä sieltä täältä mikä puhuvat puolestaan.  No mutta ymmärsitte pointtini varmaan.

Tänään vietettiin aamupäivä kummipoikani jääkiekko turnauksessa. Tyypit ovat alle 10vuotiaita ja meininki aivan huimaa. Oli väliaika musiikit ja jopa cheerleaderit heiluttamassa viuhkojaan (jotka myös tosiaan 8-10vuotiaita). Siellä meillä oli oma pikku fanijoukkomme ja hienosti pojat pelasivatkin. Nyt sitä on taas ääni käheänä ja käsiä pakottaa taputtamisesta.

Aloin tuossa miettimään blogilleni uutta nimeä, kun eipä nyt näytä noita käsityöpostauksia hirveästi ilmestyvän. Sekin on sellainen kausittainen innostus, välillä teen silmät sikkuralla viikko tolkulla käsitöitä ja sit yhtäkkiä tulee ähky ja puikot ja vermeet pysyy kaapissa piiiitkän aikaa. Nytkin olisi ihan liian monta hommaa keskeneräisenä odottamassa vuoroaan. Hmm.. josko sitä innostus taas pulpahtaisi kun uusin Suurikäsityölehti ilmestyi postilaatikkoon.

Mutta nyt taidan lähteä tuhoamaan viimeistä pääsiäispupu – suklaatani ja suunnata sen jälkeen raikkaaseen ulkoilmaan lenkille koirien kanssa.

Melkeinpä kiukuttaa

 se että tuntuu kuin päivät vain lentäisi silmieni edessä ja en saa mitään aikaan tuon 24tunnin aikana. Viime viikolla havahduin moneen otteeseen siihen tunteeseen kun tajusin kellon taas olevan niin paljon että oli koirien iltalenkin aika ja nukkumaan meno. Työpäivän jälkeen ja nukkumaan menon välissä tuntui kuin kello olisi juossut eteenpäin. Ja se aiheutti suorastaan ahdistusta. Tuntui kuin mitään ei olisi ehtinyt tehdä, taas kello oli jo niin ja niin paljon. Stressinhän siitä sai aikaan.

Mutta onneksi on pääsiäinen, neljä vapaata putkeen. Ihanaa.

Tämän tunteen taisin tiedostaa niin hyvin että heräsin sitten tänä aamuna kello 6 migreeniin. No mutta palataan siihen myöhemmin koska nyt haluan hetken fiilistellä eilistä.

Olimme puolisoni ja rakkaan kaveripariskunnan kanssa katsomassa Jokerit-Jyp peliä Hartwall areenalla. Olen ollut koko pienen ikäni jokeri fani vaihtelevalla menestyksellä. Muutama vuosi sitten istuin fanikatsomossa melkein kaikki jokereiden kotipelit ja nyt muutaman vuoden ajan olen käynyt silloin tällöin peleissä. Tänä vuonna sitä sitten taas on innostuttu oikein suurella puna-keltaisella sydämellä kannustamaan Jokeri laumaa.

Eilen oli huiman huikea ottelu, vaikka hävittiinkin. Taistelua ja tahtoa löytyi ja peli oli kaikin puolin viihdyttävä. Parasta siitä teki tietenkin myös hyvä seura. Tänään sitten käsissä tuntuu pakottava tunne eilisestä taputtamisesta ja kurkussa jännä karheus huutamisesta. Pelejä kun on katsomassa ja pääsee kannustamaan omiaan, tuntuu kuin olisi ihan toinen ihminen, jotenkin, sitä tuntuu vain siltä. Ai että, meillä oli kivaa!

Tänä aamuna kuitenkin koitti todellisuus. Ensiksi pomppasin pystyyn tasan kello 06.00 ja kauhukseni huomasin kaatuvani äkkiä takaisin sänkyyn. Takaraivostani pyrki joku väkipakolla ulos. Migreenihän se siellä, pitkän tauon jälkeen oli päättänyt tulla häiritsemään minun ihanaa pitkäperjantai aamua. Sitä aamua kun ei olisi tarvinnut herätä kellon soittoon. Joka tapauksessa olin mielestäni fiksu, hyppäsin pystyyn ja lähdimme käyttämään koirat ulkona (päätä pakotti, mutta selvittiin hengissä), kotiin päästyäni otin pakkasesta kylmä pussin takaraivolle kera kahvikupin ja hiljennyin sohvan nurkkaan. Rakas puolisoni tuli sitten vaihtamaan kylmä pussin kuumaan kauratyynyyn ja siirryin takaisin nukkumaan. Kello 8.30 avasin ensimmäisen kerran silmät ja dadadaaa migreeni oli selätetty ja olo oli vallan mainio. Siitä lähtiin onkin sitten touhuttu kodin parissa, siivoilua ja järjestelyjä. Kaikkea sitä mihin tuntuu ettei arkena tunnit riitä. Seuraavaksi odottaa pitkä kävely ulkona ja ansaittu suklaamunien tuhoaminen sohvan nurkassa seurana sinkkuelämää tuotantokausi.

Ihanaa pitkäperjantaita kaikille!