Sinivalkoista väriä

Elämä suljuu eteenpäin. Sinivalkoisissa maisemissa ei ehdi muuta ajatellakaan kuin jääkiekkoa. Veljeni oli yllätykseksi hankkinut liput maanantain Suomi-Kazakstan peliin ja sitä siis ollaan sitten joukolla menossa katsomaan. Siihen asti on kisakatsomo rakennettu tuonne sohvan tuntumaan.

Olen taas viime päivät ahminut kaikenlaisia käsityöblogeja ja ahdistukseni vain kasvaa, haluaisin hirveästi tehdä jotain, mutta mitä… (Jos löytyy ideoita niin saa laittaa tulemaan).

Reilu viikon päästä on tulevan kummipoikani nimenantojuhlat, minua pikkaisen jännittää, koska kyseisiin juhliin on tulossa paljon sellaisia ihmisiä keitä en ole nähnyt sitten ainakaan 18vuoteen. Niistä yksi on serkkuni isä, eli isäni veli. Isäni kuoli ollessani 6vuotias ja sen jälkeen isän puolen suku on pikku hiljaa syystä tai toisesta hiipunut elämästäni pois. Silloin pienenä sitä ei edes tullut ajatelleeksi mutta näin vanhempana sitä on monesti pyöritellyt mielessään, millaista olisi tuntea nuo ihmiset oikeasti, isän veljet, isän siskot, sekä muut serkut. Kuitenkin olen aika pitkälti päättänyt olla asiaa sen ihmeemmin miettimättä. Olen suuremman osan elämästäni elänyt ilman heitä ja jotenkin koen helpommaksi jatkaa näin. On ilo tutustua heihin juuri tuollaisen tilaisuuden tullen, mutta ehkä ei sen enempää. Minulla on omat muistoni isästä ja omasta lapsuudestani, mitäpä jos heillä olisi jotain sellaista tietoa tai kerrottavaa minkä olen aina kuvitellut eritavalla? miltä se tuntuisi? Joutuisinko oppimaan jotain uudestaan? En tiedä. Ehkä kuulostaa hassulta ja ihmeelliseltä, mutta tällainen minä olen. Olen onnellinen veljestäni ja hänen perheestä sekä siitä yhdestä serkusta (vaikka niitä maailmalla on varmasti parikymmentä). Ne riittävät minulle olemaan minun suku. Joskus voi mieli muuttua, mutta tällä hetkellä näin on hyvä.  Lisäksi juhlista tuo pientä stressiä mm. mitä laitan päälle ja mikä olisi sopiva kummilahja? Oi, pieniä murheita mutta silti saa pääni puhisemaan.

Kaikesta huolimatta olen todella onnellinen tuosta pikku miehestä jonka kummina saan olla. Olipa siellä vaikka tuhatpäinen suku, tai minulla huonot vaatteet. Tuo pieni mies on siellä se numero 1.

Hei ja muuten, sellainen asia että olen tuossa muutaman illan aikana saanut ahmittua kirjan Onnen tunti /Anna-Leena Härkönen/ Aivan mieletön kirja, kirjoitettu juuri sopivan huumorisesti mutta myös hyvin kuvainnollisesti aiheesta sijaisvanhemmuus. Suosittelen ehdottomasti niille jota kyseinen aihe saattaisi kiinnostaa!! Eilen illalla kun viimeisen sivun käänsin, niin ihan alkoi harmittaa että kirja loppui, olisin mielelläni lukenut kirjaa lisää.. Seuraavaksi alan lukemaan Sähkökissa /Torey Hayden/. Minua on siis myös haukannut lukutoukka.