Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2016

Tiistain TiskiRättinen 7.

Tättärää ja niin pääsi jo seitsämäs tiskirättinen koukulle.
Ohjeen tähän rättiin bongasin pinterestistä ja tämä vaikutti mukavalta tehdä. Ja juuri sellaiselta sopivan aivottomalta. 
Kuva otettu pinterestistä

Koukkua heiluttaessa en sitten tietenkään ajatellut niin pitkälle että mullahan oli lankana monivärinen bambulanka joka valitettavasti vähän sotki tätä kuviota, lisäksi mun piti alkaa taas soveltamaan kuviota joten tein kiinteitä silmukoita muutaman kerroksen lopussa ja näin sain rätille vähä lisää kokoa.
Kiva, nopea ja helppo ohje.
Tällä ohjeella tulen varmasti jatkossakin virkkaamaan rättejä. 
Mutta milläs nimellä tämä rättinen ristitään..
Olkoon se Kevättä Kohti -rättinen




lauantai 20. helmikuuta 2016

Palasaippua sai paidan

Mulla on kädet syyhynnyt koko viikon, haluaisin tehdä käsitöitä, mutta aika on ollut sen verran kortilla etten ole viitsinyt pienen hetken takia kaivaa käsitöitä esille.
Tiedän että vaan hermostuisin jos vain muutaman rivin ehdin tehdä.

Noh ratkaisin tämän ongelman tekemällä kauan suunneitteilla olevan pienen välityön.
Joulun alla ostettiin Tuomaanmarkkinoilta  suomalaista käsintehtyä saippuaa.
Mä en oikeastaan ole palasaippuan ystävä, mutta jostain syystä näihin hurahdin.
Toinen ostamamme saippua oli ihoa kuoriva ja virkistävä kookos-saippua ja sille toteutuin oman saippua pussukan. Nyt sitä on helppo käyttää ja se kuivuu itsekseen kun pääsee roikkumaan, näin vesi ei jää hautomaan minnekkään alustaan ja pöpöt kasvamaan ja kehittymään.

Virkkasin Novitan cotton-bambu langasta ketjusilmukoita niin että ne ylettyivät saippuan ympäri.
Yhdistin ne ympyräksi. Virkkasin kiinteitä silmukoita kerroksen, joka toisen kerroksen pylväs, ketjusilmukka ja yhden kiinteän yli. Kun pussukka tuntui sopivalta, virkkasin piilosilmukoilla pussin suun kiinni, toiseen päähän virkkasin kiinteitäsilmukoita sekä ketjusilmukoista lenkin.

Tadadaaa, ei kauan nokka tuhissut (vaikka flunssa onkin)
Ja sain pahimman käsityö himon taltutettua.
Ja yksi rästissä ollut homma suoritettua.




tiistai 16. helmikuuta 2016

Tiistain TiskiRättinen 6.

Tämä rättinen valmistui lomalla lapissa,
minulla oli mukana vain muutama kerä tiskirätti-lankaa siltä varalta jos en jaksa "päätyötä" tehdä.
Noh yksi aamu se tylsyy iski..
Jotain nopeaa kivaa ja äkkiä..

Googlettelin ja löysin, ehkä tällä hetkellä suosikki rätti ohjeen.
Nimittäin Juhannusruusu-rättinen. Sovelsin ohjetta hieman, muuten olisi tullut minun makuuni liian iso rätti.



Aivan ihana, helppo ja nopea.
Ohje löytyi täältä.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Tiistain TiskiRättinen 3.

Pakkanen pisti pikkasen haastetta peliin.
Bussin odottelun jälkeen ei sormet enään taipunut tanssiin virkkuukoukun kanssa.
Joten mentiin vähä helpomman kautta.
Tällä kertaa valmistui
Räsymatto Tiskirättinen
(edelliset tiskirättiset löytyvät täältä)

(mallina isoäidinneliö)







keskiviikko 20. tammikuuta 2016

OmaKoppa näyttelyssä

Mulla oli muutama tunti tuhlattavana kaupungilla ja tiesin heti minne suunnata.
Olin lukenut omakoppa-blogista Virpin tulevasta näyttelystä. Ja sinne jos minne oli pakko päästä.
Olen lukenut kyseistä blogia jo piiiitkään. Blogi on niin tyhjentävän upea ja ihana ettei sitä sen ihmeemmin voi kuvailla. Virpiltä on ilmestynyt myös kaksi kirjaa.

Tässä muutama maistiainen näyttelystä, kuvat napsin kännykällä aika hätäseen, koska halusin keskittyä tutustumaan töihin joten kuvat esittävät tässä vain sivuosaa, näyttelyyn kannattaa mennä itse näkemään.






Yllätyin aluksi näyttelyn tilasta, koska olin kuvitellut sen olevan paljon isompi.
Näyttely sijaitsee samassa tilassa missä on myös myymälä jossa myydään käsitöitä, desingia ja lankoja. Joten senkin vuoksi tuolla kannattaa piipahtaa.

Täällä pyörähtämisen jälkeen ei voinut kuin hymyillä.
Kauniita asioita.
Taidan kaivaa omakoppa-kirjani tuolta hyllyltä ja tarttua inspiraatioon.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Tiistain TiskiRättinen 2.

Kylmää, jäistä, tuulista.
Siitä ajatuksesta sai tämä rätti ideansa. Tällä kertaa rätti syntyi omasta päästä.
Tavoitteena pyöreän mallinen, mahdollisimman reikäinen versio.

Ja tässä se on... Talvi TiskiRättinen.




torstai 14. tammikuuta 2016

Vauvalle

Työkaverini odottaa esikoistaan syntyväksi helmikuussa ja halusin hänelle jotain tehdä.
Työkaverini arvostaa käsitöitä ja kysyikin minulta josko jotain pientä voisin vauvalle tehdä.
Noh siinä vaiheessa minulla oli jo puolet valmiina pussissa, mutta enhän minä sitä paljastanut.

Oli ihanaa päästä selailemaan pinterestistä ideoita vauvajuttuihin, sekä selailla kaikkia ihania kuvia.
Joulun alla kiikutin kassin työkaverilleni joka oli onnesta soikea. Omaa mieltä lämmittää kun tiedän että tekeleitäni arvostetaan varmasti ja toivottavasti nämä kelpaavat myös sille uudelle tulokkaalle.

Paketissa vauvalle oli: Isoäidinneliö peitto, kaksi myssyä ja kahdet lapaset.
(Kuvissa vieraileva pöllö on rekvisiittaa )




Täytynee tässä vaiheessa mainita, etten koskaan
aikaisemmin ole tehnyt mitään vauvajuttuja,
joten haastetta oli kokojen kanssa..





Ideoita hain eri blogeista ja novitan lehdistä.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Tiistain TiskiRättinen

Nyt käynnistyy uusi postaus-sarja, tai voisiko puhua sarjasta.. no puhutaan vaan.
Idea syntyi siitä kun istun arkisin työmatkat bussissa ja olen kaipaillut sinne jotain pientä käsityötä.. jotain helppoa ja sellaista missä langat ei mene solmuu eikä silmukat putoile..
Samalla tätä pohdiskellessa tuijotin lankojani ja mietin mitä niistä tekisi.

Silmiini pisti muutama, siis muutama pikku nöttönen, kerä jos toinenkin bambulankaa.
Siitä se idea sitten lähti.
Joka tiistai tänne putkahtaa uusi rätti, työmatka tekeleitä siis.
Rättejä valmistuu niin kauan kun lankoja varastostani löytyy..

Rättejä kun tarvii aina, meillä ei ole vuosiin käytetty muita rättejä kun näitä mun tekemiä.
Kavereille nää on kiva pieni antaminen vaikka kyläilyn yhteydessä,
tai täyte lahjana muun lahjan lisäksi.
Ja tosiaan joulun jälkeen tuo lahjavarastokin ammottaa tyhjyyttä joten,
miksikäs ei..

Joten tässä saanen esitellä ensimmäinen, Numero One. Tiskirättinen.


 Ohje rättiin löytyi 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulua vielä...

Niin kun edellisessä postauksessa vihjasin, lähti sinne paketteihin muutakin kun niitä herkkuja.
Yhden ystävän kanssa päätettiin järjestää toisillemme jotain yhdessä tekemistä.
Meidän joulukortti-lahja paljastikin yhteiseksi tekemiseksi Jokereitten pelin areenalla jonne muuten suunnataan jo viikon päästä perjantaina. Jeee!! Tällaisen lahjan antaminen on huippu kivaa!!

Mutta siis niitä itse tekemisiä..
Onneksi olin kaukaa viisas ja aloitin jo kesäkuussa virkkaamaan tossuja koska niitä oli kiva tiputtaa muutamaan pakettiin. Tossut ovat olleet blogissa muistaakseni... Klik siellähän niitä..
Lisäksi joulun jälkeen valmistui vielä yhdet..

Nämä ovat tarkoitus antaa tukilapselleni,
mutta emme ole ehtineet nähdä vielä kunnolla joulun jälkeen.

Joulun alla valmistui myös kaksi kranssia.
 
Olin jo alku syksystä kerännyt oksia lähi metsästä, siellä oli raivaukset kännissä joten kaatuneista puista oli helppo käydä napsimassa oksia.
Tontut löytyi Koiramäen Pajutallista ja kärpässieni koristeet omasta kaapista.
Risut nippuun ja juuttinarulla kiinni, vähän havuja ja männyn oksia ja
tontut siihen kivasti tököttämään.
 Toinen samanlainen valmistui myös, mutta siinä tontut istuvat vanusta tehdyn lumipeitteen päällä.
Harmikseni siitä ei ole kuvaa koska se lähti aika vauhdilla ystävälleni ennen joulua.

Helppo mutta mielestäni näyttävä ovikoriste. Näitä voisi soveltaa muuhunkin kun joulukranssiin.
Muutama tai oikeastaan jo useampi vuosi sitten tein samalla idealla, mutta laitoin oksista roikkumaan huovutettuja sydämiä.

Siinä tämän vuoden antamani lahjat.
Monia blogeja seuranneena olen ihastellut mitä kaikkea ihanaa olette ehtineet tekemään lahjaksi.
Itse ajattelin että täytyykö sitä joulu valmistelut aloittaa tänä vuonna jo ennen kesää, kun nytkin tuli melkein kiire :)



torstai 7. tammikuuta 2016

Pakkaseen PIPOJA

Innostus pipoista lähti taannoin kun työkaveri pyysi josko tekisin hänen äidilleen pipon.
Ja mikäpä siinä, eikun tuumasta toimeen.
Katselimme työkaverin kanssa vähän netistä mallia ja ideoita..
Langan väri toive oli raitava, harmaa-sini sävyinen.
Toiveena oli myös että pipo olisi päänmyötäinen, ei tupsua..

Okei eli peruspipo...
eka löytyi lanka Novita raita, ja koska kuulin ettei pipon tulevalla käyttäjälle ole villaherkkyyttä uskalsin lähteä tekemään pipoa kyseisestä langasta..
Aluksi tein kaksi versiota... Virkkaamalla..

Toisen pipon (kuvassa vasemmalla) tein neulomalla reunuksen jonka jälkeen virkkasin kiinteitä silmukoita hyppäämällä aina yhden silmukan yli, tein ns. ristiin silmukat.
Pinnasta tuli mielestäni kiva.
Toiseen pipoon tein pehmeästä langasta (joku jämä kerä) reunuksen virkkaamalla ja sitten kiinteitä silmukoita koko loppu matka. Ajattelin kokeilla toisen langan yhdistämistä novitan lankaan koska halusin että otsalla olisi pehmeää ja ei kutisevaa lankaa.

No mutta koska pipo on aina pipo, tietyn kokoinen ja tietyllä ohjeella tehty, kävikin niin hassusti että molemmat pipot olivat liian pieniä.. (vaikkakin päänympärys oli mitattu ja ohjeen mukaan piti olla sopiva...) no mutta eikun pipot purkuun ja tällä kertaa uutta puikoille.
Tein ensimmäisen ihan peruspipo ohjeella, resori ja ainaoikein neulosta loppuun asti.
Pipo vaikutti sopivalta joten,
kokeilun jälkeen uskalsin aloittaa uuden, koska lankaa riitti niin miksipä ei tehdä useampaa...

Tähän löysin ohjeen Kodinkuvalehden sivuilta. Aluksi jännitin että onnistunko toistamaan kahta mallikerrosta ilman että tarvii purkaa tai huomata että olen laskenut silmukat väärin..
Kappas vain pipo valmistui hetkessä ja mielestäni siitä tuli hieno.

Toisin kun ohjeessa tein tähänkin pipoon ensin resorin..



Nyt vaan vielä jännitetään onko pipojen saaja tyytyväinen.
Ainakin näillä pakkasilla tuntuisi pipolle olevan tarvetta...

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Matto valmistui lahjaksi

Ystäväni on aina huokaillut haluavansa virkatun maton.
Värien kanssa pohtinut mikä olisi kiva.

Onneksi hänelle tuli synttärit ja minä päätin värit.
(kyllä mä niitä sille vilautin ja aah,hän rakastui)

Nyt se on valmis ja tänään se pääsee uuteen kotiinsa, kylppäriin tai makkariin..




maanantai 26. lokakuuta 2015

pikku hiljaa

Kerä kerrallaan
ehkä täältä jotain saadaan valmiiksi asti.


Onko siellä aloitettu jo joululahja valmistelut?

maanantai 31. elokuuta 2015

Suorakaiteesta ympyräksi

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kesälomalla virkkaamani matto päätyi purkutuomioon.
Itse en ollut tyytyväinen mattoon muutenkaan kun kude oli niin epätasaista ettei se mielestäni sopinut suorakaiteenmuotoiseen mattoon, mutta purkutuomio tuli lopulta siitä että se oli liian kapea työkaverini parvekkeelle. Vaikka kuinka sitä mittaa ja mallaa niin vasta sitten kun on se matto siinä tajuaa miltä se näyttää.
Mutta kaikki hyvin, eikun purku urakka käyntiin. Ja kudettahan on helppo purkaa..


Ja samalla siitä alkoi muodostumaan pyöreä.
Ja ylltäys yllätys, en tällä kertaa ottanut ohjetta avuksi vaan ihan päästä lähdin mattoa suunnittelemaan..  Kerran piti purkaa yksi kierros kun matto alkoi liikaa levenemään ja aiheutti kupruja. Loppu tulos on mielestäni kiva. Sopivan reikäinen parvekematoksi, kuivuu nopeasti.
Tätä oli tosi kiva tehdä ja valmistui tosi nopeasti, kunhan vain ehdin työkiireiltä tätä aina virkkaamaan.

Päättelemistä syntyi muutaman pätkän verran, kolmea väriä vuorottelin
 hyvin epätasaisen epäsäännöllisesti..






Ja jos edellisen maton kuvaus avuksi saapui Mörkö-koira
 niin tämän maton omivat sitten labbikset, Hugo-herra ja Willow.

Mattoon ohje siis omasta päästä,
väreinä armeijan vihreä, beide ja valkoinen.
Maton halkaisija n.95cm

Kerrankin on sellainen olo että
ONNISTUIN !!