keskiviikko 20. tammikuuta 2016

OmaKoppa näyttelyssä

Mulla oli muutama tunti tuhlattavana kaupungilla ja tiesin heti minne suunnata.
Olin lukenut omakoppa-blogista Virpin tulevasta näyttelystä. Ja sinne jos minne oli pakko päästä.
Olen lukenut kyseistä blogia jo piiiitkään. Blogi on niin tyhjentävän upea ja ihana ettei sitä sen ihmeemmin voi kuvailla. Virpiltä on ilmestynyt myös kaksi kirjaa.

Tässä muutama maistiainen näyttelystä, kuvat napsin kännykällä aika hätäseen, koska halusin keskittyä tutustumaan töihin joten kuvat esittävät tässä vain sivuosaa, näyttelyyn kannattaa mennä itse näkemään.






Yllätyin aluksi näyttelyn tilasta, koska olin kuvitellut sen olevan paljon isompi.
Näyttely sijaitsee samassa tilassa missä on myös myymälä jossa myydään käsitöitä, desingia ja lankoja. Joten senkin vuoksi tuolla kannattaa piipahtaa.

Täällä pyörähtämisen jälkeen ei voinut kuin hymyillä.
Kauniita asioita.
Taidan kaivaa omakoppa-kirjani tuolta hyllyltä ja tarttua inspiraatioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti