Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Odotus palkitaan

Olen jo täällä aikasemmin maininnut että meillä on lamppu ja lakana pohdintaa..
Ilokseni ollaan saatu molemmat pohdinnat päätökseen. Kerrankin päätettiin ettei kiireellä hankita vaan jotain ja sitten muutaman kuukauden päästä löytyy kivemmat.
Joten lamput odottaa kattoon pääsyä ja niistä kuvaa myöhemmin
(koska kotiakin on sisustettu uuteen uskoon niin on kiva samalla esitellä sitäkin teille).

Mutta siis,
suloiset ihanat ja pehmeät lakanat saapuivat meille.
Ja mikä parasta Finlaysonin sivuilta sattui löytymään vielä alennuksesta.
AAah, näissä lakanoissa ei voi nähdä pahoja unia.
LUOTO-MUUMI





Lakanatkin ostettiin sillä ajatuksella että eka säästetään niihin rahaa, koska on kyllä aika järkyttävät hinnat näissäkin.. Mutta ihanat on ja hyvällä omalla tunnolla kehtaa kölliä.
Mutta, koska oli jotain mihin on säästetty rahaa ja ajtuksella hankittu..
Piti mun tietenkin mennä tekemään HERÄTEOSTOS, sellainen jota en ollut suunnitellut, enkä säästänyt rahaa.. vaan menin ja rakastuin.

 Jopa tää laatikko oli niin ihana ettei tätä vain voinut jättää kauppaan.
Hymyilin ja marssin suoraan kassalle.
Kotona keitin kahvit.



I-H-A-N-A-T vai mitä? "tavalliset" siirtolapuutarha mukit meiltä löytyykin jo
joten nää sopii mainiosti joukkoon.
Hihiii..









lauantai 4. huhtikuuta 2015

KotiPalasia: Pikkueteinen/tuulikaappi

Sanotaanko että tämä pieni eteisemme on tämän meidän koiraperheen näkökulmasta eniten harmaita hiuksia aiheuttanut kodin osa. Silloin kun muutettiin tähän, tässä eteisessä oli siivouskaappi sekä "romu"kaappi, joka vei tosi paljon tilaa eteisestä.

Elettiin sen ratkaisun kanssa kuitenkin monta vuotta. Kunnes viime talvena alettiin miettimään kaapin purkamista ja eteisen enemmän meidän tarpeisiin muuttamista... Noh se ei ollut mikään ihan helppo homma.

Aluksi puoliso purki kaapin pois. Se toi rutkasti lisätilaa. Maalattiin koko eteinen hopeamaalilla ja auts, ei ollut hyvä. Niinpä jätettiin vain yksi seinä hopeiseksi ja muut valkoiseksi.
(joka sekään ei minua aluksi miellyttänyt, kolmen koiran kura jäljet näkyvät helposti...)



Sitten aloimme miettimään säilytysratkaisuja.. Eteisessä pitäisi pystyä säilyttämään kenkiä, koirien hihnoja, koirien pyyhkeet ja kakkapussit yms tarvikkeet.
Hmm..
Lisäksi eteisessä seinää pitkin menee putkisto ja vesimittari joka pitäisi pystyä vuosittain lukemaan, aiheutti mietintää että minkälaisen säilytysratkaisun siihen voisi edes hankkia.. (putkisto ja vesimittari on tällä hetkellä hienosti piilotettu villasukkakorin taakse)



Löydettiin Ikeasta hauska tikashylly ja niinpä se päätyikin hetken miettimisen jälkeen meille.
Ja tuntuu että ratkaisu on ihan toimiva.
Harmaita hiuksia aiheuttaa enää sähkökaappi, johon ei löydy mistään kantta jolla peittää nuo sulakkeet jotka ei nyt minun mielestä ole kaunis nähtävyys tuossa eteisessä.



Onneksi puoliso keksi että hommataan siihen taulu peittämään, liimattiin sähkökaapin alareunaan Ikean tauluhylly ja nyt vain odotellaan sopivan taulun löytymistä.. Olen yrittänyt etsiä jotain sellaista taulua/julistetta jossa olisi joku hyvä teksti joka sopisi meille.


Hyllyyn mietitään vielä mahdollisesti säilytyskoreja mm.
koirien pyykeille jotta olisi hiukan siistimmän näköinen.

 
 

Vaikka eteinen vielä hakee pikkasen muotoaan ja odottaa viimeistä silausta niin lisä tilaa saatiin ainakin. Märkien koirien kanssa kotiin tultaessa, pyyhkeet ovat käden ulottuvilla. Pitää vain hyväksyä ajatus että koiraperheessä sisustuksellisia ratkaisuja täytyy miettiä monesta näkökulmasta.
Kura on meidän kaveri.





tiistai 17. maaliskuuta 2015

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

KotiPalasia: Pikku-makkari

Kevään tullessa, iskee sisustusvimma. Tai ainakin mulle. Selailen kuumeisesti erilaisia sisustuslehtiä ja postin  tuomia mainoksia. Haaveilen uusista matoista ja lampuista.
Mutta haaveilen vain.

Päätin tehdä tällaisen Kotipalasia postaus-sarjan jossa kurkataan meidän kotiin. Ja jos vaikka näiden kuvien myötä se osto hamstraus vähän laantuisi ja sisustusvimman voisi hyödyntää jo olemassa olevilla asioilla.
Eikö vain?

Meidän pikku-makkari tässä, olkaa hyvät.





Tän pikku-makkarin suhteen mulla on eniten visioita.
Haaveilen että saataisiin tuo sohva myytyä, sen tilalle kaksi nojatuolia (jotka pystyisi levittämään varavuoteeksi), pieni pöytä ja lamppu.
Ja tästä huoneesta tulisi sellainen käsityö/kirjan luku nurkkaus.
Mutta koska vielä tällä hetkellä me tarvitaan levitettävää sohvaa yövieraidenkin takia niin se suunnitelma vielä hautoo päässä. Ja antaa hautoa, hyvä se näinkin on.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Mustaa valkoisella


Tätä en olisi ihan heti itse uskonut, mutta haaveilen kovasti mustavalkoisesta sisustuksesta.
Tai edes yhdestä huoneesta, jossa vallitsisi musta ja valkoinen.
Mä olen aina rakastanut värejä. Aikoinaan olin aivan järkyttynyt kun puolisoni haaveili valkoisia lipastoja ja tv-tasoja. Itselläni oli punainen tv-taso ja punainen sohva. Makkarin seinä oli maalattu liilaksi. hmm..

Loppujen lopuksi meidän sisustus muodostui meidän näköiseksi, missä toki on valkoista, mutta myös paljon väriä. Vuosi sitten hommasin pinnatuoleja jotka maalattiin, ihastuin retroiluun ja väreihin vielä enemmän. Sain puolison mukaan. Ja se valkoinen, se on kulkenut mukavasti mukana ja rauhoittaa hyvin tätä muuten värikästä elämää.

Mutta sitten näin ensinnäkin kaupassa Annon ihanat purnukat, mustavalkoiset.
Sitten aloin törmäämään joka paikassa ihaniin asioihin, jotka olivat mustavalkoisia. Ja apua. Hurahdin. Puoliso toppuuttelee, ymmärrän. Ei tässä mitään järkeä edes ole. Tämä on jotain ohi menevää, aivan varmasti.
Mutta onneksi aina saa katsella ja ihastella, eikö?


  • Pöllötyynyt (lastenverkkokauppa.fi) -haluaisin.
  • Seinäkoriste (netanttila.fi)
  • Verho: Marimekko onnea etsimässä - aivan ihana.
  • Annon ihanat purkit (mm.anttila) Näistä haaveilen ihan oikeasti.
  • Leipäkori (mm.anttila)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ähky?


Jostain se tuli, en tiedä saapuiko se tänne samalla kun illat alkoivat pimentyä vai silloin kun aamut olivat sumun peitossa. Uskon kuitenkin että se on aika vakavaa. Tai siltä se ainakin tuntuu. Lopulliselta, varmalta ja oikealta, nimittäin meidän perheeseen muutti TavaraÄhky.
Aluksi se ilmoitti itsestään jo tuossa muutama kuukausi sitten, tai niin ainakin muistelen. 
Sanoin silloin puolisolleni, että kaipaisin sisustuksesta pelkistettyä, sellaista
turhat tavarat –kiitos näkemiin.
Puoliso tuolloin vielä katsoi mua ihmeissään ja sanoi että meillähän on täällä vaan kaikkee tarpeellista. Noh keskustelu jäi sille tasolle. 

Kunnes yhtenä iltana puoliso ilmoitti myyneensä tori.fi sivustolla meidän tavaroita. Oli ottanut kuvia sellaisista leffoista joita meillä ei olla kateltu pitkään aikaan, ilmoittanut myyntiin kasan kirjoja varastosta ja paljon muutakin. Ymmärsin että TavaraÄhky oli tarttunut siihenkin. 
Nyt meillä on hurja luopumisen luovuus. Myyntiin ollaan laitettu oikeasti sellaista mitä ei tarvita. Uuden kodin sai muutama viikko sitten mm. dippikulhot, joita olen säästänyt NIIN tarpeellisena tuolla kaapissa. Kas kummaa, kun ne ovat kuitenkin aina vaan ollut tiellä ja sen muutaman kerran vuodessa kun ollaan jotain dippailtu, niin enpä ole edes kyseisiä kulhoja muistanut sieltä kaapista kaivaa. No nytpä ne pääsivät uuteen kotiin, ja minä sain kaappiin lisää tilaa. Kätevää sanoisin.
Varastoa on käyty siis rankalla kädellä läpi. Sieltä on lähtenyt paljon turhaa pois. Astioita on laitettu eteenpäin ja seuraavaksi olisi vaatekaappien vuoro. Mulla roikkuu mm. meidän henkarikaapissa mun vanhat pelipaidat joita olen käyttänyt viimeksi silloin neljä vuotta sitten. Olisikohan niidenkin aika siirtyä vaikka varaston puolelle tuolta makuhuoneen kaapista.  
Hauskaa, puhdistavaa ja muistoja herättävää hommaa.
Ja mikä parasta, nyt kun kaappeihin tulee lisää tilaa
 –voi ostaa sinne uutta, tai ei ehkä, ihan heti ainakaan.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kävimmepä kerran...

Koiramäen pajutallissa.
Aivan ihana paikka, kesäisin ja talvisinkin on tullut käytyä jo useamman kerran. Suosittelen ehdottomasti.
Pajutallissa on ihanaan nähtävää niin lapsille kuin aikuisillekin. On herkullinen kahvila, ihana sisustustavaroita pursuava ullakko ja piharakennukset joissa ihania paju koristeita. Pihan perällä on myös kanila, kaksi possua ja viiriäisiä sekä peikkolaakso.




perjantai 5. huhtikuuta 2013

Keväänkö syy?

Se että aurinko paistaa, on ihanaa.
Mutta se että aurinko paljastaa kaikki pölyt ja likaiset ikkunat ei ole yhtään ihanaa.
Niin ja sitten myös se että kevät aiheuttaa sisustus innostusta, niin no, se on hyvä ja huono asia. Riippuu kuitenkin mistä näkökulmasta katsoo...
Tässä kurkkaus viimeisempiin hurahduksiini, tahtoisin, lomakko ei
Elikkäs, vasemmalla ylhäällä ja oikealla alhaalla ihania säilytys ratkaisuita. Löysin ne täältä
KLIK 
Ja sitten oikealla ylhäällä Marimekon ihana kangas, sitä haluaisin keittiöön, niin ja alhaalla vasemmalla kauan haaveilemaniVallilan helsinki -verho. Mihinköhän huoneeseen se voisi sopia?

Haaveilla saa, ja pitääkin. Mutta kuitenkin tekisi niin mieli sisustaa ja laittaa kotia vähän uuteen uskoon.
Taidan kuitenkin mennä ennemmin kaivelemaan kaappeja, sieltä varmasti löytyy verhot ja pari sisustustyynyä jolla saadaan piristettyä kodin ilmettä (taas hetkellisesti) 

Aurinkoista perjantaita!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Paloja kodista

Kynttilät on pimeyden pelastus.

 Kynttilät ja somisteet ovat Partyliteltä, ihania tunnelman luojia ja kodin pikku yksityiskohtia.


Koti aiheiset valot ovat ikeasta. Aluksi mietin pitkään että onko noi nyt niin kivat.. Onneksi puoliso vain otti ne mukaan ja jälkeen päin voin vain todeta että ihanat ovat. Sopisivat hienosti myös vaikka lasimaljaan, mutta meillä ne roikkuu verhonipusta ja on oikein näyttävät. Lisäksi puolisoni oli tilannut kotivinkin joululehden. Mmm. jouluun on enään 50yötä :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

lupaamiani kuveja


Mainitsemani tosckakakku, nams.

Pääsiäispupu vielä ehjänä...

Murun ostamia kukkia



Ja sydän, puna-keltainen, JOKERIT