Olimme veljeni perheen kanssa katsomassa Kazakstan-Suomi peliä Hartwall areenalla. Hallin ulkopuolella tunnelma oli huipussa, ihmisiä on PALJON. Minä, puolisoni ja veljen lapset käytiin ottamassa Suomilippu maalaukset poskiin ja se jos mikä takasi tunnelman kohoamisen. Tuurilla olimme saaneet yllättävän hyvät paikat hallista suoraan Kazakstanin maalin takaa. Eli aitiopaikka suomen maaleille. Mutta, vaikka halli oli täpötäysi niin tunnelma aika lattea, en tiedä johtuiko se siitä että Suomi oli kaksi aikaisempaa peliä hävinnyt ja Kazakstan oli vastustajana sellainen joka nyt olisi pitänyt kaiken järjen mukaan voittaa.
Olin odottanut tunnelmalta enemmän, huutoa, kannustusta ja peliin eläytymistä. Suomen pelikin näytti paikanpäällä jotenkin vaisulta. Noh kokemuksena oli hyvä, mutta loppupelit seuraan kyllä mieluiten sohvalta käsin.
Peli loppui myöhään ja kotona oltiin vasta lähemmäs puolta yötä. Meidän perheessä kun on totuttu menemään nukkumaan jo siinä 21–22 aikaan, niin väsymys oli kyllä aika hurja kotiin palatessa. Aamulla kun herätyskello soitti, jo 05:00 ei hirveästi naurattanut. Kaksi päivää tuon jälkeen olenkin sitten potenut päänsärkyä ja olo on ollut aika heikko. Itsekseni olenkin naureskellut että on se rankkaa jos kerran valvoo vähän myöhempään ja nukkuu hiukkasen vähemmän niin heti keho huutaa hallelujaa.
Ehkä tilannetta ei hirveästi auttanut se kun lähdin pelin jälkeisenä päivänä suoraan töistä Itikseen shoppailemaan vaatteita niin tuleviin juhliin kuin muutenkin. Yllätyksekseni reissu oli varsin antoisa, mukaan lähti kahdet farkut (joista toiset pillimalliset jota en olisi uskonut käyttäväni, mutta kokeillessa ne olivat vallan mukavat), kaksi paitaa (toinen toppi ja toinen vähän hienompi joka varmaankin pääsee päälleni tuleviin juhliin), lisäksi ostin hiuskoristeen (jota myös en olisi uskonut ostavani, mutta se oli oikeasti ihana, sekin pääsee juhliin), Kummilahjakin löytyi ja aina niin tarpeellisia sukkia. Vaatteista voin luvata kuvia kunhan juhlat ovat ohi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti