sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Irtiotto arjesta

Lauantai illan kruunasi kun suuntasin perinteeksi muodostuneelle illalliselle työkaverilleni.
(kaksi työkaveria ja yksi ex-työkaveri jotka n.kuukauden välein käy toistensa luona syömässä)

Ja voin vaan todeta että ihan loistavaa. Vaikkakin kun työkaverit istuu iltaa, niin usein keskustelu päätyy työasioihin, mutta joskus sekin on tarpeellista.
Eilinen ilta hujahti hurjan nopeasti ja nautimme ihanasta kolmen ruuan illallisesta mahat pullollaan.
Työkaverini oli tehnyt niin hienon kattauksen että sitä ihaillessa meinasi nälkäkin unohtua.


Alkupalana oli salaattia joka sisälsi pähkinöitä, salaattia, hedelmiä
Pääruokana oli savulohi pastaa (nam,nam,nam)
ja jäkiruokana Nutella-muffinseja kahvin kanssa.

Seuraavaksi onkin sitten minun vuoro, nyt jo jännittää mitä ihmettä keksisin tarjottavaksi.
Pitäisiköhän opetella tuon grillin käyttöä niin voisi touko-kesäkuussa pitää grilli ruoka teeman.
Mutta nämä tällaiset illanistujaiset ovat kyllä sitä parhainta unohtaan stressi ja murheet.
Ruoka oli hyvää ja seurakin mitä parasta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti