lauantai 21. joulukuuta 2013

Kadonnut joulufiilis?

En tiedä suliko se pois sen pienen lumi määrän mukana, vai katosiko se kiireen keskellä. Vai unohtuiko se väsymyksen iskiessä, mutta totta se on, kadonnut.


Mulla on joululahjat hankittu ja puoliso ansaitsee suurimman kiitoksen kodin joulukuntoon laitosta, mutta silti jotenkin tuntuu epätodelliselta että joulu tulee.
Ja mikä ihmeellisintä, mä olen joka vuosi rakastanut Marlin glögiä, ja mitä tapahtui tänä vuonna...
Mun mielestä se maistuu pahalta.
Kääk..

Voikohan joulumieltä toivoa joululahjaksi?
(tässä kuitenkin joitain pieniä asioita joita joulupukilta toivoisin (vaikkakin ollaan puolison kanssa sovittu että tänä jouluna pidetään paketit minimissä ja ostetaan vain tarpeellista)

Finlaysonin Iltamuumi-pussilakana (parivuoteeseen) olisi ihana ja tarpeellinenkin, mutta hinta hirvittää ja lisäksi kun tyynyliinat pitää ostaa erikseen niin hintahuitelee helposti yli 60e

Globe Hopen laukku, aivan ihana. Mutta laukkujakin mulla on tarpeeksi, mutta ihana kun mikä.

Marimekon Siirtolapuutarha kulhoja haluaisin 2kpl, meillä niitä on jo kaksi, niin sitten kun saisi kaksi lisää voisi niistä vaikka tarjoilla vieraille jälkkäriä.

Luhdan pyyhkeitä, meillä on pyyhkeitä paljon, mutta pitäisi niitäkin kai välillä uusia, vai mitä?
Mä oon aikamoinen pyyhe hamsteri, rakastan kaikki kirkkaita värejä pyyhkeissä. Voisin ostaa aina uusia.

Lisäksi tämän listan lisäksi toivoisin vuorokauteen kahta tuntia lisää aikaa, pidempää pinnaa, paljon suklaata ja onnea sekä rakkautta ja uusia elämyksiä uuteen vuoteen.
Siinä kai ne tärkeimmät?

Mitä sinä toivot joululahjaksi?


2 kommenttia:

  1. Voi noi lakanat olis niin ihanat, mutta on tosiaan vähän turhan suolainen hinta :(

    Mä olen kans tykännyt ennen kovastikin Marlin glögistä, mutta tänä vuonna se tuntuu suussa tosi pahalta ja ällömakeelta. Ei yhtään hyvää enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakanat mä kyllä melkein ihan oikeasti taidan haluta. Aloin jo niiden puolesta puhumaan puolisolle :) Joo mun mielestä se Marlin glögi on kans ihan ihmeen makusta. Ostettiin nyt sitä tiivistettä josko siitä sais parempaa :) Ihanaa joulun aikaa sinulle!

      Poista