maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuukauden budjetti kokeilu

Hupsista vain se marraskuu meni menojaan ja jo eletään joulukuun puolta väliä.
Ja minä olen kokonaan unohtanut infota teille miten meidän marraskuun budjetti kokeilun kävi.

Me siis ajattelimme kokeilla pärjäävämme koko kuukauden niin että ruokaostoksiin oli varattu 300euroa. Aluksi ajattelin että tuo 300e sisältää myös koirien ruuan, mutta koska koiriemme kuivaruuat päättivät loppua kaikki kerralla, heti marraskuun alussa ei sen mahduttaminen budjettiin oikein onnistunut (3koiran kuivaruoka hankinnat kun ovat 180e kolmen kuukauden välein).

Mutta mitä muuten kauppareissuihin tulee, riitti raha oikein mainiosti. Ihan tasan tarkkaa en kirjaa pitänyt ostoksista (koska marraskuun loppupuolella alkoi mieleen hiipiä jo tuo häästressi ja se sotki vähän suunnitelmia) mutta kokonaisuudessaan olemme molemmat sitä mieltä että 300e on ihan käypä raha jolla pärjää mainiosti.
Ihan hirveästi emme ostaneet mitään hygienia tuotteita kuukauden aikana, jos vessapaperia ja talouspaperia ei lasketa. Lisäksi budjettiin mahtuu myös kasvorasvat ja dödöt.

Kuukauden aikana suunnittelimme ruuat ja kaupassa käynnit etukäteen, se selkeästi vähensi heräteostoksia ja mikä parasta joka päivälle oli ruoka suunniteltu, eikä käynyt niitä "apua mitä me syödään" tilanteita kun molemmat ovat nälkäsinä työpäivän jälkeen.

No mitä me sitten syötiin kuukauden aikana:
-Makaroonilaatikkoa
-Jauhelihaperunasoselaatikkoa
-Kasvissosekeittoa
-Siskonmakkarakeittoa
-Nakkirisottoa
-Kastiketta kaapin jämistä kera pastan
-Ceasarsalaattia
(ruokien kanssa söimme usein vihanneksia, kurkkia, tomaattia, paprikaa)

Ja koska ruuan söi yleensä siinä viiden aikaan ei iltapaloja pahemmin tarvittu.
Aamupala rutiini minulla on puuroa, marjoja (pakkasesta) ja rahkaa.
Puoliso syö aamupalan töissä. Lisäksi mä syön päivittäin töissä ruuan ja puoliso syö töissä myös yleensä jotain pientä vielä iltapäivällä.

Tätä kauppareissujen suunnittelua ja ruokien valmiiksi miettimistä jatketaan ehdottomasti myös tammikuussa (joulu kun on joulu, ei silloin pihistellä, ainakaan ruuassa) ja pyritään säilyttämään ajatus siitä että suunnittelemalla ruokahankinnat säästää selvästi rahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti