maanantai 14. lokakuuta 2013

2x Shoppailut

Olisin niin halunnut tänne tänään lisätä jotain kuvia shoppailureissujen tuloksista mutta mitään ei ole vielä ostettu.
Eilen meillä oli mun "kaaso"-päivä. Tarkoitus oli lähteä alustavasti katselemaan ja ihmettelemään sitä kummaa mitä laitan päälle silloin maistraattipäivänä. Suunnitelmissa oli myös kahvittelu ja jutustelu vielä muutamista pikku jutuista.
Mutta valitettavasti kolme ystävääni perui pääsynsä ja olimmekin loppujen lopuksi kahdestaan ystäväni kanssa kaupungin vilinässä. Aluksi asia harmitti minua kovasti ( myönnän ).
Olin odottanut päivää kovasti, koska oli ihana ajatus saada omat ystävät kasaan ja viettää niiden kanssa päivää. Ja lisäksi päästä heidän kanssa jakamaan se suuri jännitys mikä liittyy tuon juhlavaatteen metsästykseen.
Hei apua mä oikeesti oon menossa NAIMISIIN. Musta tulee vaimo, fiiliksellä.
No mutta en jäänyt asiaa murhetimaan vaan pistettiin ystäväni kanssa haisemaan.
Tutkittiin, katseltiin, mietittiin, ihmeteltiin ja jopa sovitettiin lukuisia mekkoja.
Pähkäiltiin ja punnittiin. Suunniteltiin ja päätettiin. Mitään ei kuitenkaan vielä ostettu, mutta aika selvät sävelet ovat asian suhteen. Varmoja päätöskiä on mm:
  • En tule laittamaan avonaista mekkoa, kiitos runsaan yläkroppani. 
  • Eikä sittenkään mitään JUHLAJUHLA mekkoa, sellaista kiiltävää, hulmuavaa, pitkää mekkoa
  • Väri on ehdottomasti joku vaalea, luonnonvalkoinen tai haalea beige. 
  • Jotain sellaista missä on mukava olla, sellainen missä itse viihdyn ja tunnen itseni kotoisaksi
Nämä päätökset helpottaa jatkossa. Suunnitelmissa on tuota pikaa jatkaa etsintöjä ja taidanpa muutaman mekon tilata kotiinkin sovitettavaksi (ihana ystäväni oli kotiin päästyään jo linkittänyt mulle muutaman varman vaihtoehdon suunnitelmiemme pohjalta s.postiini).

No toinen shoppailu reissu oli tänään.
Vein tukilapseni shoppailemaan hänen syntymäpäivien kunniaksi. Tarkoitus oli siinä samalla salakavalasti etsiä itselleni kenkiä ja paria paitaa (TavaraÄhkyn myötä kun olen vihdoin luopunut muutamast vanhasta rupsahtaneesta paidasta).
Mutta kuinkas ollakkaan, kaupoista ei löytynyt mitään, ei sitten yhtään mitään.
Oikein kiukutti, melkein.
Nyt sitten päätettiin että tällä viikolla kurvataan vielä puolison kanssa kaupoille ja kolutaan jokainen liike läpi, pakko olisi nimittäin ainakin ne uudet kengät saada.

Hmm.. joskus se voi olla hyvinkin vaikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti