Itse aloin
muistelemaan minun ja puolison suhteen alkuaikoja. Ja ihan hurlumheitähän se oli. Aluksikin
meidän ensi treffit kestivät sellaisen 8tuntia, kuinka ollakaan sen kahdeksan
tunnin aikana vaihdettiin ne ensi suudelmat (vaikka kuinka olin aikasemmin
päättänyt, ettei sellaiseen ryhdytä ensitreffeillä).
No ensi treffeistä selvinneenä, puhelin piippasi
tekstiviestin muodossa useampaan otteeseen ja yömyöhälle oli kiva höpöttää
puhelimessa. Lisäksi kun aloimme tapailla, vaihtuivat päivät yöksi ihan
huomaamatta, eikä aamun herätyskellon pirinä ollut mielessä kun vielä yön
pikkutunneilla saavuin junalla kotiin.
Ja millä ihmeen voimalla sitä jaksoi lähteä pirteänä töihin
aamulla?
Jos sitä nyt venyttäisi iltaa yli puolenyön ja yrittäisi päästä viideltä aamulla pystyyn, niin ei onnistuisi sitten millään.
Jos sitä nyt venyttäisi iltaa yli puolenyön ja yrittäisi päästä viideltä aamulla pystyyn, niin ei onnistuisi sitten millään.
Artikkelin mukaan tällainen huuma kestää sellaiset
1,5vuotta. Itse kyllä tunnustan hullaantuvani ja huumaantuvani välillä vieläkin
(useankin vuoden jälkeen) mutta kuitenkin ihan järjen kanssa.
Minkäs lainen ensihuuma siellä on vallannut aivot ja
sydämen?
Tutultahan tuo kuulostaa :D Meillä on miehen kanssa yhteiseloa takana kahdeksan vuotta ja onhan se alkuhuuma sieltä ihan tunnistettavissa. Meillä ei ensitreffit ihan yhtä kauaa kestanyt, mutta ne ensisuudelmat kerettiin silti vaihtaa ;) Ja edelleen kyllä on ajoittaista huumaantumista havaittavissa ja hyvä niin :)
VastaaPoistaKuullostaa ihanalta. Jatkakaa samaan malliin.
Poista