Arki ja rutiinit, jakaa rankasti mielipiteitä. Toisille arki
on kuin kirosana ja toisille se on onnellisuuden tae.
Meillä on arki rullannut ja tietyt rutiinit, olen ollut
niistä enemmän kuin onnellinen. Rakastan mennä aikaisin nukkumaan, tietäen että
seuraavana aamuna jaksan herätä pirteänä töihin. Viihdyn kotona, koirien ja
puolison kanssa. Nautin kaupassa käynnistä ja ”mitä syötäisiin” –
suunnitelmista.
Mutta mitä tapahtuu kun rutiinit ja arki kokee muutoksen,
uuden opettelu ei olekaan ihan helpointa. Vaikka muutos olisi ollut pitkään
tiedossa, ja sitä uutta arkeakin olisi suunniteltu rauhassa ja mietitty
käytäntöjä, mutta kun se todellisuus koittaa, arjen muuttuminen voi olla
vaikeaa sulattaa.
Meidän perheessä muutos tarkoittaa tuota ruskeaa 8vkon
ikäistä nelijalkaista tapausta. Se oli ja on edelleen oikein toivottu ja ihana
tapaus. Se antaa iloa ja hymyä päiviin aivan varmasti.
Mutta sen kanssa tässä viikon olleena ymmärrän että meidän
elämä on muuttunut suuresti, arki ei tule olemaan ainakaan vuoteen samanlaista
kun aikaisemmin (eikä varmasti pidempäänkään aikaan). Ja se että jäisi
haaveilemaan ja haikailemaan mennyttä arka on syytä alkaa totuttelemaan uuteen
arkeen ja rytmiin.
En sanoisi, etten aikaisemmin ole ymmärtänyt pienten lasten
vanhempia, mutta nyt tämän myötä arvostan täyspainoisia yö unia paljon enemmän
kuin aikaisemmin. Se kuinka pienen otuksen ihmettelemisestä saakaan voimia ja
sydän pakahtuu onnesta kun kuuntelee sen tuhinaa, uuden arjen kohtaaminen on
ollutkin pikkaisen haastavampaa kuin osasin kuvitella.
Mutta kaikesta tästä mullistuksesta huolimatta, nautin
täysin tästä ajasta tuon pienen kanssa enkä olisi mistään hinnasta valmis
luopumaan siitä. Se että arki ei ole aina ihan samanlaista, on varmasti myös
ihan terveellistä.
P.s Kahtena ensimmäisenä yönä heräsin kolme kertaa yössä
puolisoni kanssa, siinä yön pikku tunneilla mietimme vauva-arkea, joka ei
varmasti ainakaan yö valvomisien myötä ole yhtään helpompaa. Miten ihmeessä
sellaista jaksaa? Varmasti sillä onnella ja rakkaudella on osuutta asiaan ja auttaa jaksamaan (valvomaan), niin
kuin tässä meidänkin tapauksessa.
Kauniita unia.
Minäkin tykkään ja tarvitsen rutiineja ja tylsää, tavallista arkea. Kova koirakuume olisi silti, sekä minulla että lapsilla. Mutta ensin arjen ja rutiinit mullistaa kesällä syntyvä neljäs lapsi, katsotaan sitä koira-asiaa myöhemmin.. Täällä toivottavasti pääsee lukemaan koirajuttuja ja ihastelemaan valokuvia.
VastaaPoistaOi, onnea tulevasta perheenlisäyksestä.
PoistaKoirista ja niiden touhuista pääsee paremmin lukemaan www.12tassua.blogit.fi Täällä pyrin kirjoittamaan muusta arjesta ja toinen blogi olkoon ihan vain koirille omistettu.