lauantai 20. huhtikuuta 2013

Lauantai touhuja

Puoliso joutui viettämään tämänkin aamupäivän töissä. Ajattelin vähän ilahduttaa ja tehdä jotain hyvää, ja niinkuin joku jo muistaa niin meidän perheessä useimmin ruuan tekee puoliso -joka ammatiltaankin on kokki. Hoitakoon ne jotka sen jo luonnostaan osaa on ollut mun ajatus.
Mutta tänään siis päätin yllättää. Tein kaikkea pientä, sellaista mistä tiedän että puoliso tykkää. Alkupalaksi oli porkkanaraastetta ananaspaloilla ja Feta-kinkku pasteejoita
 Täyte yksinkertaisuudessaan fetajuustoa ja kinkkusuikaleita. Sekoitetaan tahnaksi ja voitaikina levyn täytteeksi. Uuniin ja mums massuun. Hyviä on.

Toinen touhuiluni oli piikaisen vaativampaa, päätin nimittäin kokeilla porkkanakakkua kinuskikissan ohjeella
Ja pakko myöntää että hyvää tuli, eikä se niin vaikeaa ollutkaan...
Ainoa vaan että taisin olla liian hätäinen kun otin pohjan pois uunista. Maistellessa huomasi että taisi jäädä keskeltä pikkaisen raa'aksi. Mutta hyvää oli !!!
Leipominen on kyllä terapeuttista hommaa, unohtuu huolet ja murheet kun keskittyy täysin aineiden mittaamiseen ja taikinan vaivaamiseen.
Keittiö koki taas sellaisen räjähdyksen kun minä hääräsin siellä, mutta onneksi tiskikone tiskaa tyytyväisenä.

P.s tälle illalle kuuluu vielä yksi jännitys... lähdemme katsomaan meidän uutta perheenjäsentä, joka saapuu meille toukokuun loppupuolella. Se on sellainen ruskea ruttuinen labradorinpentu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti