Hupsista vain

Niin siinä vaan taas kävi että viikko vierähti hupsista vaan ohitse.

Monena iltana ajattelin kirjoittaa blogia ja aiheetkin oli valmiina, mutta…

kahdeksan jälkeen kun illalla rauhoittuu sohvalle niin aika pian väsy painaa jo niin paljon että pää ei tuota yhtään järkevää lausetta. Nukkumaan on viime päivinä menty jo 20.30-21 aikoihin.

Eilen aamulla heräsin jo 4.30 ja viiden aikaan olin jo koiria viemässä ulos.

Alku matkan potkin kiviä ja kiroilin aikaista aamua, mutta yhtäkkiä hengitys salpaantui ja hyvän olon tunne valtasi koko kehon.

Kahden omakotitalon välistä loisti taivas purppuran punaisena, aurinko oli juuri herännyt ja yritti nousta taivaan kannelle. Se oli niin upea näky että päätin nostaa leuan rinnasta ja hymyillä loppu päivän. Jos ei tuota aikaista aamua olisi ollut, ei olisi tuosta kauniista luontoilmiöstä ollut tietoakaan. Joskus siis jotain hyvääkin.

Oon ahkerasti buukannut viikonlopun täyteen ohjelmaa, tänään mennään puolison kanssa messukeskukseen messuille. Huomenna näen ystävääni kaupungilla. Tänään kuitenkin ihan eka lähden koiratreffeille ja huomiseksikin ajattelin yrittää mahduttaa vielä tuettavani tapaamisen. Ihan vaan sen takia ettei tässä turhaa ehtisi rauhoittua. Taotaan nyt kun rauta on kuuma. 

Illalla lupaan kertoa messu kuulumisia ja yhdestä ihanasta yllätyksestä joka minua odotti yksi ilta kotona. Palataan, mutta nauttikaa lauantaista.