Hupsista

Kun luen viimeaikaisia kirjoituksiani, niin niistä huokuu pohdinta ja syvällinen ajattelu.
(hups, olipas kyllä niin hienosti sanottu että)

Mutta tosiaan. Viime päivät olen enemmän tai vähemmän käyttänyt aikaani pohdiskeluun. Puolisoni on lopen kyllästynyt kuinka analysoin elämäämme uudestaan ja uudestaan, kuinka löydän ratkaisuja ja ideoita ja kuinka suu vaahdossa selitän aamusta iltaan (kirjaimellisesti; kello soi kuudelta – aloitan silloin, ja nukkumaan kello 21 – lopetan vasta siinä vaiheessa kun kuulen puolison tasaisen tuhinan).

Pohdiskelulla on hyvät ja huonot puolensa. Toisinaan olen iloinen oivalluksistani ja toisinaan todellisuus ei ole niin hieno kuin ajattelin. Jälkimmäinen liittyy pitkälti ystävyyteen ja katkeruuteen. En (kai) ole katkera. Luulisin.

Mutta koska suu käy ja sanat sinkoilevat sinne tänne ovat käsityöt saaneet myös tuulta alleen. Nimittäin lapaset ovat kuin ovatkin valmiit. Toiset itse tekemäni lapaset. Täysin tyytyväinen en ole niihinkään, mutta näitä toisia lapasia tehdessäni OIVALSIN muutaman virheen minkä olen tehnyt, näin ollen ne kolmannet lapaset ovat sitten ehkä kaikista parhaat. Lisäksi suunnittelemani turkoosi mattoprojekti pääsee tänään vauhtiin kun puolisoni lupasi auttaa kuteen kerimisessä. Ihanaa. Kädet syyhyää ja josko saisin sellaisen projektin aloitettua että pitäisi keskittyä laskemaan silmukoita eikä ehtisi keskittyä kaiken maailman pohdintaan ja saatikka niiden ulospäästämiseen.