tiistai 11. joulukuuta 2012

Oloja ja tuunailua

Sohva, Villasukat, VillaViltti ja Nenäliinoja kasa on ollut kyllä muutaman päivän resepti. Kannettava tietokone on ollu pelastus tylsyyden täyttämiin päiviin. Kiitos rakkaat blogien kirjoittajat, olette tuoneet piristystä päiviin.

Tuossa tuskaillessani ja selaillessani tietokoneen kuva kätköjä tajusin etten ole teille näyttänytkään yhtä aikaan saannostani jonka jo muutama viikko sitten sain valmiiksi.
Kaikki alkoi siitä kun ostin kauppareissulla 101ideaa lehden ja se jos mikä oli täynnä aivan ihania ideoita. Minä kuitenkin rakastuin yhteen ideaan. Näytin sitä puolisolleni joka pyöritteli päätä ja... no niin.
Itse suuntasin koirien kanssa lenkille keräämään keppejä.
Keppien annettiin kuivua muutama päivä.
 Sitten leikkasin ne oksasaksilla tietyn mittaisiksi
 (pisin noin 28cm ja siitä aina seuraava n.2cm lyhyempi jne), sen jälkeen maalasin ne.
Ja maalin kuivattua porasin oksiin reijän keskelle (tässä vaiheessa tarvitsin jo puolison apua, onneksi se lupautui auttamaan). Sitten tarvittiin vain pitkä kukkakeppi ja puukiekko josta yhdessä syntyi tämä:
(ei ehkä yhtä hieno kuin lehden kuvassa, mutta itse tykkään todella paljon)
 kävin vielä tiimarista ostamassa tähden latvaa koristamaan sekä kätköistä löytyi soma nauha josta värkkäsin vielä rusetin :) Lopputulos miellyttää kuulema myös puolisoa. Aluksi ajattelin tehdä näitä useamman lahjaksi, mutta sopivien keppien löytäminen osoittautui aika haasteelliseksi, onneksi oli nuo kaksi karvanenää nuuskimassa mun apuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti