tiistai 28. heinäkuuta 2015

Wool needles


Tulijaisiksi anoppilaan toimme puolison toiveesta Novitan lanka kerän josta hän on jo pitkään haaveillut villasukkia itselleen, ja koska minä en villasukkia tee, piti siis lanka kuljettaa lappiin asti. Anoppini on todella taitava käsistään ja villasukkia tippuu puikoilta tuosta noin vaan.

Tällä kertaa puolisoni toivoi perus sukkaa, ja sellaisen se sitten sai, toinen on jo puikoilla kovaa vauhtia tulossa.
Mutta se toinen tulijainen jonka kiikutin anopille on niinkin pieni ja yksinkertainen kun päättely neula.
Ollessani koukkua kesäkassi -kurssilla opettaja näytti näitä ihme neuloja (joita muuten saa muutaman euron hintaan lankamaailmasta, paketissa on kolme neulaa, eri pituisia ja erikoikoisella siimasilmukalla)
Neulan silmänä on siis siimasilmukka jonka läpi mahtuu vaikka paksumpikin lanka. Anoppu päätteli sukan tätä neulaa käyttäen ja kehui maasta taivaaseen, siksipiä päätin tulla siitä vinkkaamaan myös teille.

Itse kokeilin neulaa nopeasti päätellessäni trikookudetta ja totta tosiaan, jopa trikookude mahtuu silmukan läpi ja helppoa on kun heinänteko (vai onko se heinänteko helppoa? )



Täällä sataa vettä. Joten taidan mennä sohvan nurkkaan takaisin puikkoja heiluttamaan.
Toivottavasti pääsen pian esittelemään jotain valmista.

2 kommenttia:

  1. mie sain tommosia joululahjaks, en osannut käyttää niin ne on jossain hukassa nyt :d onneksi selvensit, ehkä osaan miekin nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva jos tästä avauksesta oli jotain hyötyä. Itse tosiaan kokeilin myös ja oli kyllä niin helppoa päätellä tämän neulan kanssa :) Varsinkin tällaiselle joka harrastaa päättelemistä lähinnä solmuilla :D

      Poista