sunnuntai 31. elokuuta 2014

-90luvun partyt

Joo, mekin oltiin siellä.
Perjantaina suoraan töistä jammailemaan suvilahteen ja kuuntelemaan hyvää musiikkia.
Mr. President,Captain Jack, Alexia ja Waldo’s People olivat ihan huippuja.
Väsymys painoi perjantai iltana niin pahasti etten jäänyt viimeisiä esiintyjiä katsomaan vaan suuntasin jo kahdeksan jälkeen kotia kohti. Puoliso jäi kaverinsa kanssa vielä nauttimaan loppu illan musiikista.

Ja lauantaina uudestaan suunta suvilahteen. Ihmiset olivat jo alku illasta hyvässä humalassa ja paikalle tuntui tulevan entistä enemmän porukkaa. Ihmiset olivat asuillaan kunnioittaneet ysäri teemaa ja siellä näki vaikka mitä hauskaa. Lauantaina ehdoton suosikkini oli Basic Element ja se kyllä vetikin odotukien mukaisen setin.
Illan päätti dj bobo ja sitä kuuntelimme muutaman kappaleen verran kunnes päätimme olla viisaita ja poistua ennen hirveitä ruuhkia.
Aivan mieletön ysäri viikonloppu siis takana. Hyvää mieltä ja musiikkia.

Mä en oikeastaan ole mikään festari tyyppi, tykkään käydä konserteissa mutta ennemmin "istun" omalla paikalla ja keskityn musiikkiin kun esimerkiksi rynnin ihmisten keskellä kenttäpaikoilla.
Toki tykkään fiilistellä ja tanssia mutta niin että en joudu puristuksiin ihmismassaan.
Mä olen ollut kerran aikasemmin festareilla ja siitä on reilut kymmenen vuotta aikaa, silloinkin kyseessä oli varsin pieni festari, Ankka rock.
Nyt on hyviä muistoja molemmista tapahtumista, tiedä vaikka tässä joku festari kärpänen purasis ja ensi kesänä hillutaan muiden mukana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti