sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hys, Hys

Raha-asiat ja riidat ovat yleisesti sellaisia asioita mistä ei hirveästi kavereille kerrota.
No mä oon vähä ottanut eri kannan, kerron melko avoimesti parisuhteemme riidoista parille ystävälle, näin saan uutta näkökulmaa ja purettua tilannetta jonkun ulkopuolisenkin kanssa -se kannattaa.
No mutta raha.
Se on yleisesti sellainen asia mistä ihmiset ei hirveästi puhu eikä pukahda.

Ja koska nyt eletään kesähäiden sesonki aikaa ajattelin höpöttää vähän HääBudjetti asiaa.
Muutamassa blogissa ja muutenkin mediassa pyörii paljon juttua paljonko pariskunnat ovat valmiita laittamaan siihen tärkeään päiväänsä. Siihen mitä ollaan parhaassa (pahimmassa) tapauksessa suunniteltu jo vuosia. Olen jopa kuullut sellaisesta kun HÄÄVAKUUTUS. Joo..

No mitä meidän häiden budjettiin tulee, niin oikeastaan mitään budjettia ei ollut.
Rahaa oli säästötilillä, mutta päätimme ettei niitä kaikkea yhteen päivään tuhlata.
Haluttiin pienet, intiimit, meidän näköiset juhlat( = pieni budjetti.)
Kaikki saatiin mitä haluttiin.
Rahaa sai eniten uppoamaan mökin vuokraan, mutta otettiin sekin sen kannalta että ei ikinä lomailla ulkomailla tai muutenkaan reissata, viikko mökillä sisälti juhlat ja meidän ensimmäisen loman "muualla kuin lapissa".
Häävaatteet valittiin niin että niitä voi jatkossakin käyttää, tosin mun maistraattimekko tuskin näkyy mun päällä hirveen usein (noh siihenkin upposi vaan 28e). Lisäksi valokuvaaja maksoi mutta se oli asia mistä en halunnut luopua. Trubaduuri oli myös aika tyyris, mutta puolison viime vuonna voittama NRJ:n pikavippi auttoi asiaan mukavasti. Ruokaa (teimme itse) ja juomaa 30hengelle ja pieniä koristeita ja härpäkkeitä.. Kyllähän niihin sai rahaa uppoamaan.
Mutta selvisimme niin että ostimme aina sitä mukaan kun rahaa oli, eli tavallaan kaikki hankinnat (-mökki) tehtiin kuukausipalkasta.

Pieni budjetti ei mielestäni tehnyt häistämme yhtään sen huonompaa tai parempaa.
Ja näin jälkeen päin alan miettimään; jos olisin hakenut kukkakaupasta kukat pöydille olisi siihen uponnut muutama kymppi kun nyt puolestani keräsin luonnon kukkia.Noh muistaako kukaan edes millaiset kukat siellä pöydällä oli? Niin.. Tai jos olisimmekin syöneet kertakäyttöastioiden sijasta hienoista lautasista mitkä olisin vuokrannut pitopalvelufirmasta... hmmm..
Pieniä juttuja. Ihmiset, hyvä ruoka ja mukava meininki tekee parhaat juhlat.
Ei sitä aina rahalla saa.

Niin ja tämä on tietenkin makuasia.
Jokainen järjestää juhlansa tavallaan ja rahallaan.


2 kommenttia:

  1. Rahasta puhuminen on joillekin tosi vaikeaa. Itselleni se on jotenkin... luonnollista. Raha on välttämätön paha ja turha riidanaiheuttaja. Itselläni ei ole ikinä ollut suuria tuloja ja olemme mieheni kanssa molemmat tosi tarkkoja rahan käytöstä. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

    Osallistumme yksiin häihin loppukesästä, joihin osallistuminenkin tuovat meille melkein kuukauden vuokran lisämenot (matkoihin menevä bensa, majoitus, häälahja, asut ja tietty polttarit). Stressasimme siitä monta päivää, kunnes tajusimme, että rahaahan se vain on. Ystävämme menevät naimisiin, he haluavat pitää suuret häät ja meillä on kunnia osallistua niihin. Meidän ei tarvitse kuitenkaan ottaa lainaa sitä varten, että pääsemme häihin, meidän pitää vain karsia ylimääräisiä menoja ja katsoa ruokakaupan tarjoukset hieman tarkemmin. Pääsemme kuitenkin juhlimaan ystäviemme rakkautta, eikä sitä voi rahassa mitata.

    Olen kuitenkin itse todennut miehelleni moneen kertaan, että sitten jos me joskus menemme naimisiin, menemme maistraatissa muutaman todistajan läsnäollessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Totta turiset, Rakkaus on paras syy juhlaan!!

      Poista