Sata syytä olla onnellinen 8/100 Liikunnan ilo

Mä olen pienestä pitäen ollut liikunnallinen, harrastin jalkapalloa 5-6kertaa viikossa ja siihen päälle vielä pelit. Pelasin parhaassa tapauksessa kahdessa joukkueessa ja treenasin jopa kaksi kertaa päivässä. Kaverit aina nauroi että mä kävelenkin pallo jalassa.
Sitten meni polvi, sitten meni toinen ja sitten meni taas..
Ja siihen samaan syssyyn kuoli mun äiti. Jalkapallon lopettamis päätös oli yllättävän helppo.
Jokseenkin sellainen etten harkinnut sitä ihan loppuun asti.
Lääkäri toki kertoi että ei voi luvata kestääkö polvet, suositteli liikuntaa jossa ei olisi kontakteja.
No se oli varsin vaikeaa sellaiselle joka tykkäsi joukkue urheilusta, etenkin jalkapallosta.
No meni vuosi jos toinenkin.
Liikuntaa harrastin silloin tällöin satunnaisesti, lenkkeilin kyllä koirien kanssa mutta en sen ihmeemmin urheillut.

Nyt on kulunut puoli vuotta, reilukin siitä kun aloitin käymään salilla.
Veljen kannustamana, aluksi epäilin, minäkö salilla, yksinkö? Tylsää.
Mutta niin se vain vei mennessään.
Sen suurempia tavotteita ei minulla ole, päätavoitteena on saada liikunnasta iloa ja hyvää mieltä.

Raskaan työpäivän jälkeen tai viikonloppuna aamutuimaan, 45min - tunti salilla tekee ihmeitä.
Hymy huulilla suljen salin oven perässäni.
Olo on energinen ja tuntuu kun koko keho voisi paremmin.
Salilla käymisestä en ota stressiä, toisena viikkona käyn useammin ja toisena saattaa olla etten tartu salin oveen lainkaan. Tärkeintä että jutussa pysyy hyvä fiilis.

Parasta tietenkin on tulla salin jälkeen kotiin, missä odottaa valmis ruoka...