lauantai 4. tammikuuta 2014

Viikonlopun vierasvara

Eilen töissä yhtäkkiä keksin että haluan tehdä jotain herkullista jälkiruokaa..
Pähkäilin ja pähkäilin, onneksi ratkaisu löytyi googlesta.

Tämä kuullosti niiin herkulliselta että oli pakko kokeilla
(meillä tarvikkeet kakkuun oli melkein valmiina mm. puoliso keitteli jo valmiiksi kotona kolme tuntia kondensoitua maitoa)



BANOFFEE:

1 valmis torttupohja (sokerikakkupohja)
tai
keksinmuru+rasvaseospohja
(me tehtiin keksimurupohja kun kaaposta löytyi tarvikkeet)
1 dl kinuskikastiketta (tai kondensoitua maitoa, keitä ohjeen mukaan kinuskiksi)
3-4 banaania
1 sitruunan mehu (ei pakollinen)
2 dk kermaa
3 rkl sokeria
 
 
Siivuta banaanit (ja ripota päälle sitruunamehua estääksesi banaanien mustumisen.)
Levitä torttupohjan päälle kinuski, seuraavaksi siivutetut banaanit ( jätä osa koristeeksi). Lopuksi vaahdotettu kerma, makeutettuna sokerilla, banaanisiivujen päälle.
Koristele banoffee banaanisiivuilla ja/tai siivilöidyllä kaakaojauheella.

Me laitettiin meidän kakkuun vain kaksi banaania ja jätettiin koristelematta se banaanilla.
Mutta jälkikäteen mietin että banaania tosiaan saa olla ihan runsaasti.
Kondensoidusta maidosta tuli aivan mielettömän ihanaa kinuskia, vaikka se veikin aikaa keitellä.
Kinuskia voi tietenkin valmistaa myös fariinisokeria ja kermaa keittämällä.

Herkku oli taivaallista, hyvää ja maukasta.
Meille ei vielä ole ilmoittautunut vieraita, mutta uskon että kakku helposti hupenee meidänkin suihin tarpeen vaatiessa.

 Makoisaa lauantaita kaikille !!

3 kommenttia:

  1. Vastavierailulla :) Aijai nyt rupes tekee mieli kinuskia!

    VastaaPoista
  2. Mä oon tehny tota Banoffeeta melkein joka vuos mun synttäreille ja se menee kyl parempiin suihin alle aikayksikön. :D Ja on tosi helppo tehdä! Yks mun lemppareista kans.

    -Eine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyl sellainen herkku et pitää tehdä jatkossakin :)

      Poista