perjantai 3. tammikuuta 2014

Lankakerien metsästys

Auringon laskiessa- blogista  osallistuttiin blogini arvontaan ja samalla minulta kysyttiin miten säilytän lankojani..
Tämäpä oli mukava tehtävä..
Aloitetaan siitä että minun käsityö-harrastus puhkesi kukkaan yläasteella. Muut luokkalaiset yrittivät saada kaulaliinaa valmiiksi kun minä olin jo tehnyt niitä kaksi sekä muutaman kännykkä pussin sekä nallen.
Noh jotain sitten tapahtui ja käsityö innostus hävisi jonnekkin teinivuosien sekaan.
Vasta joku viisi vuotta sitten aloin uudestaan kiinnostumaan käsitöistä ja varsinkin helmikoruista. Siitä se sitten lähti, tein hullunlailla helmikoruja ja kun ne alkoivat kyllästyttämään piti saada jotain tilalle. Yksi työkaverini kaipaili tietyn väristä kaulaliinaa ja otin haasteen vastaan ja hurahdin kutomiseen uudestaan. Anoppi palautti minut virkkauksen saloihin muutama vuosi sitten.

Joten langat.. Pääasiassa kaikki omistamani langat olen saanut, suurimman osan anopilta. Ja jos olen sattunut lankaa ostamaan olen ostanut sen suoraan johonkin työhön, eli en varsinaisesti hamstraa lankoja, vaikka mieli tekisi.

Lankapönttö ja mitä sieltä löytyi
Pikkumakkarissa sijaitsee ikeasta ostettu peltipönttö. Puoliso hommasi sen kun se kyllästyi törmäämään lankakeriini vaatekaapissa, yöpöydänlaatikossa jne jne..
Lattialla olevat rullat ovat trikookudetta ja olipa siellä keskeneräinen säärystin projektikin..

Niin ja no löytyyhän niitä lankoja edelleen vähän muualtakin....

Lankoja on siis kertynyt jonkin verran.. Enemmän kuitenkin jämälankarullia. Muutama Mohair-lanka rulla josta tuskin koskaan tulen tekemään mitään...


Lopuksi järjestin langat niin että pikku pussissa on kaikki bambulangat (6kerää), Korissa on trikookude-kerät, mustaan pönttöön päätyi kaikki langat (pääasiassa villalankoja) ja valkoisessa korissa keskeneräiset (eli siis ajattelin ottaa haasteen vastaan ja yrittää oikeasti saada jo reilu vuoden kesken olleen säärystin projektin valmiiksi)

Kiitos postaus vinkistä, sain siivottua langat kaapeista yhteen paikkaan ja puolisokin näyttää tyytyväiseltä :)

3 kommenttia:

  1. Kiva tuo tynnyri! Meillä on tommonen koirien ruuan säilyttämiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me säilytettiin ennen koiren ruokaa tuollaisessa, mutta silloinen viisas koirani osasi sen avata ja herkutteli nappuloitaan silloin kun kiinnosti joten päätimme vaihtaa ruokien säilytyksen toisaalle :)

      Poista
    2. Meillä Paavo kans osaa avata nuo. Siksi tuo on korkeassa kaapissa ja kaapista on kahva otettu pois :D

      Poista