Hengissä ollaan, onnellisena mutta väsyneenä. Hääpäivän kulkuun palaan myöhemmin.
Nyt selitän syyn mistä blogihiljaisuus ja mitä tapahtuu silloin kun kaikki ei mene niin kuin Strömsöössä.
Palataan ajassa taaksepäin, tuonne 8.12 sunnuntaihin.
Meillä oli illalla Jenni Vartiaisen konserttiin meno, iltapäivän aikoihin puolisoni alkaa vaittelemaan huonoa-oloa, jäseniä särki ja olo oli tukkoinen. Kurkkukin oli kipeä. Minä huokailin, hermoilin ja yritin toimia lääkärinä. Illalla istuimme täydessä Järvenpää salissa kuunelemassa kauniisti laulavaa Vartiaista, hämärässä salissa katsahdan puolisoani joka silmät vetisenä istuu vieressäni. Silmien vetisyys ei vain johtunut liikutuksesta vaan pikku hiljaa nousevasta kuumeesta.
Kuinka ollakkaan juuri täydelliseen aikaan, puolisoni tulee kipeäksi. VIIKKOA ENNEN HÄITÄ.
Maanantai aamuna puoliso raahautuu töihin, kurkku kipeänä ja kuumeessa aloittelemaan aamun työt josta ilman komantamista osasi pian lähteä lääkäriin. Tuomio; poskiontelontulehdus, otsaontelossa kaikua. Antibioottikuuri ja kolme päivää sairaslomaa. Kiitos.
Ja koska itse olen useasti kärsinyt poskiontelontulehduksista osasin heti aavistaa ettei tilanne parane kolmessa päivässä. Mutta yritin parhaani mukaan valehdella itselleni ja puolisolleni.
Keittelin teetä, käärin vilttiin, hoidin koirat ja pidin peukut ja varpaat pystyssä että puoliso paranisi.
Taisin soittaa muutaman strssin purku puhelun kaasoillekin.
Koitti keskiviikko. Puoliso edelleen kipeä. Uudestaan lääkäriin ja loppu viikko sairaslomaa. Ei naurattanut.
Keskiviikko yönä saapui meille lapista vieraita, ja minä mietin kuumeisesti peruunko kampaajani ja hääkuvan, maistraattiin mennään vaikka pää kainalossa, mutta hääkuvaa ei ole kiva katsella vuosien jälkeen jos toinen on nenäpunaisena ja kalpea kun kalkkilaiva. Stressiä taisi olla kiitettävästi.
En kuitenkaan soittanut minnekkään vaan luotin ja toivoin.
Torstaina käytiin puolison kanssa hakemassa meidän hääkukkia, olin käynyt kaksi viikkoa sitten luotto-kukkakauppiaan kanssa keskustelun että haluamme liiloja gerbera kukkia. Asian piti olla selvä ja kävin vielä viikkoa ennen muistuttelemassa asiasta. Ja keskiviikkona kukkakauppias vielä soitti että kukat voi noutaa. No koska olimme torstaina kukkakaupan lähettyvillä haimme kukat silloin.
Ja mä meinasin saada sydänhalvauksen kun näin ne kukat, ne oli kyllä gerberoita mutta ei, ei liiloja ei todella. Ne oli ruosteenviininpunaisen värisiä -kamalia suorastaan. Kukkakauppias pahoitteli toimitus virhettä, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Minä joka en yleensä hermostu, niin lähdin pihalle tamppaamaan jalkoja ja vetämään henkeä muutamaan otteeseen.
Onneksi meillä oli puolison kanssa vara suunnitelma. Kukkakaupassa oli juuri oikean värisiä neilikoita ja niistä tehtiin meille upea kimppu, sellainen pallomainen. Siitä tuli loppujen lopuksi paljon näyttävänpi kuin gerbeerasta. Huh.
Torstai iltana puolison olo alkoi pikkasen helpottamaan ja minäkin suuntasin viettämään iltaa ja yötä rakkaan kaasoni luokse (meillä kun oli muutenkin tupa täynnä lappiporukkaa, niin pieni oma rauhoittuminen teki ihan hyvää tässä vaiheessa).
Perjantai koitti, ja siihen loppui meidän epäonni. 13.perjantai, siitä tuli meidän onnenpäivä.
Ja itse hääpäivään palataan myöhemmin, pienten kuvien kera :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti