lauantai 5. lokakuuta 2013

Muutama päivä vielä..

69 päivää
2,26 kuukautta
9,86 viikkoa
1657 tuntia

Eli vielä on aikaa maistraatti päivään.
Jotenkin kun tuo juhla on järjestetty kahteen osaan, huomaan ettei vielä tarvitse stressata. Se kesällä järjestettävä juhla vaatii enemmän askartelua ja suunnittelua.
Maistraatti päivän aikataulu on täydellisesti suunniteltu. Melkeinpä aamusta lähtien. Enää vain pieniä varmistuksia vailla; Saako yksi kaasoista sovittua vapaapäivän tuolle päivälle, haluaisin hänet ehdottomasti mukaan kampaajalle ja auttamaan minua pukeutumisessa. Tarkoitushan on siis, että puolisoni ei nää minua juhlavaatteissa ja kampauksessa ennen kuin saavun maistraattiin. Juhlavaatteet varmasti aion hänelle esitellä (kunhan sellaiset löydän) mutta en aio ne päällä hänen edessä keikistellä ennen kuin vasta maistraatissa. Lisäksi etsinnässä on vielä iso kehys, sellainen taulukehys joka toimisi kuvausrekvisiittana meidän hääkuvassa ja myös sitten kesäjuhlassa jossa vieraat kuvattaisiin samalla idealla. Lisäksi muitakin rekvisiitta asioita pitäisi pohtia. Kukista en ole vielä ehtinyt käydä juttelemassa kukkakaupassa. Mutta uskon että se onnistuu. Rekvisiittaa kaivataan hääkuvaan koska en niinkään haluaisi perinteistä hääkuvaa, vaan jotain erilaista. Vaikka kuvaaja jonka kanssa kävin asiasta keskustelua, oli aivan ihana ja sanoi että ottaa mielellään meistä monenlaisia kuvia, mutta suositteli varmuuden vuoksi ottaa myös niitä perinteisiäkin, koska ne saattavat yllättää. Toi kuva asia jännittää mua ehkä eniten koko päivässä. En ole ikinä oikein viihtynyt kameran edessä, enkä aikaisemmin käynyt missään studiolla kuvattavana. Ja koska tuo kuva on sitten sellainen jota pitäisi jaksaa katella monen monta vuotta, toivon että siitä oikeasti saisi hyvän, sellaisen meidän näköisen. 

Niin ja ihan vaan ohi mennen, kesän juhliin on vielä 252päivää 


Mutta tällaisia höpinöitä tällä kertaa. Ajatus alkaa tökkimään, ehkä pitäisi lähteä nukkumaan.

p.s ja mitä siihen uuden harrastuksen aloittamiseen tulee, olen hurahtanut käymään salilla ihan totaallisesti. Aluksi "lihakset" oli niin kipeät että muutaman päivän lepo ja magnesium kuuri oli välttämätön mutta tästä se taas lähtee. Tänään vedettiin kunnon treeni broidin kanssa ja huomenna pitäisi puolisokin opastaa kuntosali laitteiden saloihin. Mukavaa!!!

2 kommenttia:

  1. Meidän oli myös tarkoitus käyttää sellaista isoa taulukehystä, hyvin samaan tyyliin mitä teidänkin. :) Ei kuitenkaan löydetty mistään tarpeeksi isoa ja muuten mieleistä. Meillä oli kuitenkin kuvaaja, joka otti meistä vähän erilaisia hääkuvia (niissä vain mielikuvitus voi näköjään olla rajana..) ja kuvaili sitten myös juhlassa. Meidän toiveesta paljon on kuvia myös vieraista. Ja nyt kuvat nähtyä ollaan oltu kovin tyytyväisiä niihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, meillä kuvat otetaan studiossa ja siellä on kuulema ainakin yksi kehys mutta ajattelimme käydä vielä kierrätyskeskuksessa katsomassa ja katsella kirpputoreilta. kyllä mäkin uskon että kuvista hyviä tulee. jännittää vain hiukan :)

      Poista