torstai 11. heinäkuuta 2013

PikNik

Tänään oli vuorossa suunnata aamupäivästä tukilapseni kanssa Piknikille (jo toistamiseen, sää pilasi edellisen reissun).
Katsoin lähtiessäni ikkunasta, aurinkoa ja aurinkoa. Katsoin vielä ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta tarkempaa ennustetta, juu aurinkoa ja aurinkoa.
Kurvasin sitten bussilla Hakaniemen torille ja kuinkas ollakkaan, ihana vaalea pilvipeitto peitti auringon ja oikeastaan koko taivaan. Sekä jonkin sortin kylmä tuuli puhalsi niin mukavasti ettei tehnyt mieli istua viltillä nurmikolla mutustamassa piknik eväitä.
No me fiksuina tyttöinä haettin vähän mansikoita ja kirsikoita ja päädyttiin penkille juttelemaan ja kuuntelemaan kaupungin hälinää.

mansikat ja kirsikat maistui kesälle, niin hyvää ettei niihin voi ikinä kyllästyä.
Aikamme höpöteltyämme suuntasimme vielä mäkkiin jäätelölle (siksi koska ulkona alkoi tuulla jo tarpeeksi kylmästi). Lopuksi kiertelimme vielä torilla, matkaan tarttui Kevätsipuleita sekä ihania korvapuusteja.
Kotiin päästyä oli pakko keittää heti kahvit.
Niin ja ennen kuin ehdin edes ottaa kuvan, oli kaksi korvapuustia kadonnut jo parempiin suihin. Hih.
Mä niin rakastan sitä tunnelmaa ja fiilistä mikä noissa toreissa on. Ne myyjät ja kotimaiset tuotteet
Parasta kesäfiilistä.




2 kommenttia:

  1. Oi kuulostipa ihanalta, vaikkei sää ollutkaan sellainen kun odotit :) Ja mitä korvapuusteja, nam :D

    VastaaPoista