sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

NEULEGRAFFITI

Kysehän on Silmukanytimessä haasteesta johon olen osallistunut.
 (Haasteesta tarkemmin Silmukan saalistus blogissa)

Kun näin kyseisen aiheen, Neulegraffiti, mietin pitkään lähdenkö tässä kuussa mukaan. Syitä oli monia, mutta painavampana varmaankin se etten oikein edes tiennyt mistä on kyse. Ajattelin kuitenkin ottaa haasteen vastaan. Aloin tutkimaan ja perehtymään asiaan ja yllätyin kuinka paljon tietoa Neulegraffiteista oikein löytyy. Päätin kuitenkin jo silloin että teen aiheesta blogiini pienen infon, siis mistä on oikeasti kyse:

Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neulottu koriste. Neulegraffitit ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja tulleet Suomeen 2008. Paitsi koriste, neulegraffiti voi olla myös toisen löydettäväksi tarkoitettu hyötyesine, kuten lapaset tai villasukat (lainattu Wikipedia)
Tästä asiasta yllätyin, iloisesti, mielestäni tuo että joku jättää tarkoituksella vaikka ne villasukat oksalle roikkumaan, niin että joku ne siitä löytäisi ja saisi pitää. Kuullostaa minusta juuri niin ihanalta kun varmasti se oikeasti onkin. Pistetään hyvä kiertämään periaatteella.
Tämähän on vain tapa jolla piristää katukuvaa, joka myös on mielestäni aivan mainio juttu. Itse en ole ikinä törmännyt missään julkisilla paikoilla neulegraffitteihin, mutta kun asiaa googlettelin, löytyi aivan mahtavia ja paljon ihania ja upeita neulegraffitteja joita löytyy mm. pääkaupunkiseudulta.
Tässä muutama blogi aiheen tiimoilta:
Hupsistarallaa
knittapötkylöitä
knitsea
Ja tietoa ja kuvia löytyy googlen kuvahaun kautta paljon paljon lisää.

Ja mitä tulee siihen minun tekemään graffitiin tulee, aluksi ajattelin pysyä faktalinjalla. Päätin että perehdyn asiaan mutten toteuta graffitia itse vaan koitan löytää sellaisen. No mutta kun tähän asiaan tutustuin niin myös innostuin. Huomenna saatte kuvia omasta graffitistani ja siitä mihin sen tulen laittamaan.
Huomenna palataan siis kuvien kera.

2 kommenttia:

  1. Hmm, pakko myöntää, etten itsekkään tiennyt, että myös tuollainen esineiden ripustelu (siis esim. villasukkien) on myös neulegraffittien piiriin kuuluvaa :D Tuollaisen voisi joskus jopa toteuttaa. Ja jännityksellä odotan millanen sun neulegraffitti on :D

    VastaaPoista
  2. Tuosta neuleiden ripustamisesta en miekään tienny :D Ois kyl hauska tosiaan tollanen joskus toteuttaa. Vois tehdä pipon ja jättää sen johonkin jonkun napattavaski :) Innolla ootan seuraavaa postausta!

    VastaaPoista