sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kävinpäs

Eilen, ihanan reissun Kotkassa.
Kummipoikani ja serkkuni luona. Valitettavasti en löydä piuhaa jolla saisin kännykässä olevat kuvat tänne teidänkin nähtäville, mutta pakko vain todeta että ihanaa oli. Kummipoika on kasvanut KAMALASTI. Osasi paljon uusia asioita (edellisen kerran nähty n.3kk sitten). Ei enään edes herra minua vierastanut kamalasti vaan uskalsi jopa antaa minun auttaa itsensä liukumäestä alas sekä syöttötuoliin istumaan.
Uutta reissua sinne suunnalle jo kovasti suunnittelen kunhan tiedetään vähän kuinka käy serkun suunnitelmien. hihii..

Mutta kävinpäs sitten tänään Messukeskuksessa kirpparilla.
Reissuun lähdin ihan yksin, koska puoliso oli töissä ja työkaverikaan ei sitten tullut paikalle, mutta..
Siis apua, reilu 500 myyjää ja vaikka mitä ihanaa. Valinnan vaikeus iski jo ensi metreillä. Koko hallin kiertämiseen meni 2,5tuntia ja mukaan tarttui:
Kasa vaatteita, ihania paitoja taisi olla 13kpl (pitäen sisällään toppeja,lyhythihaisia, pitkähihaisia ja neulepaitoja) ja yhdet housut.. Lisäksi yksi kirja, huivi sekä koirien trimmeri, niin ja sitten 6kpl virkattuja pikkuliinoja, niistä syntyy vielä jotain. Ja koko reissuun meni vain n.28euroa. Tyytyväinen olen kyllä. Kaupassa kun katselen vaatteita, raaskituttaa ihan hirveästi ostaa, kun hinnat ovat aivan hirveitä. Olen mm. etsinyt neulepaitaa jo pitkään, H&M myy sellaista n.15-20e ja musta se on aika kallis, ihan vaan perusneulepaidaksi. Noh nytpä mulla on niitä kaksi, sellaista missä on pallojakin, eikä ollut hinnalla pilattu, toinen maksoi 2e ja toinen 1e. Hyvässä kunnossa ovat ja kelpaa mainiosti minun käyttöön.
Ja arvata saattaa olenko tyytyväinen -olen, nyt on puolenvuoden (tai koko vuoden) paita varasto täytetty.
KIITOS, näitä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti