Avoimien ovien päivä

Tää menee jo ihan naurettavaksi, meille marssitaan niin kuin asunnon omistajat konsanaan. Nyt vieraana on poskiontelon tulehdus (puolisollapa hyvinkin) sekä kiukkukärpänen (minulla ja ehkä hieman myös puolisolla).

Nyt alkaa kyllä hymy hyytyä. Jotenkin tuntuu että tässä oli taas tarpeeksi.

Kiukku on raastava, äksyily ei ole kivaa. Mutta, mutta niin.. Ihan ensiksi harmittaa kun puoliso on kipeänä, tietenkin se harmittaa. Samalla tunnen huono omaatuntoa siitä että kiukuttaa kun se ei jaksa osallistua tähän arjen pyörittämiseen yhtä tarmokkaasti kuin ennen, ja joo tiedän että tämä on vain ohi menevää, se paranee ja on pian taas oma itsensä, mutta ilmeisesti mä en olekaan niin empaattinen ja ihana puoliso kuin luulin. Heitän romukoppaan kaikki sanonnat siitä että hoida toista niin kuin toivoisit sinua hoidettavan.

Helpommin sanottu kuin tehty.

 Ja se että en kiukuttele yksinäni, puolisokin alkaa turhautumaan tähän tilanteeseen, hänkin tietenkin olisi mieluummin terveenä kuin kipeänä. Mutta parhaani yritän, pidän mölyt mahassa ja ajatella että lopussa kiitos seisoo.

Eikä tätä viikkoa helpota yhtään sekään että mulla on ollu töissä yksi iso palaveri, mikä on jännittänyt ja vaatinut paljon ylimääräistä työtä. Noh tänään se oli ja se on nyt onnistuneesti ohi, sain kiitosta toiminnastani ja olen helpottunut –niin ja kakkuni ansainnut. Ajattelin palkita itseni, kunhan siihen sopiva hetki koittaa. Ehkä se palkinto on illalla sohvan nurkassa jäätelökulho sylissä, koska satuinpa eksymään jäätelöaltaalle ja bongaamaan Ingmanin uuden Creamy lakujäätelön –siis taivaallisen hyvää (eilen maistelin jo ihan vähän)