lauantai 29. joulukuuta 2012

Järisyttävän ihana kokemus





Asiaa olisi vaikka kuin ja paljon, mutta aloitetaan tärkeysjärjestyksessä (ei siis aika järjestyksessä)
Olin eilen rakkaan ystävä pariskunnan kanssa katsomassa VAIN ELÄMÄÄ- konserttia Espoon Barona-areenalla. Odotukset olivat korkealla, koska jo tuo kyseinen tv-sarja on saanut minut naulittuna istumaan perjantai-iltaisin sohvalle nenäliina nippu kädessä. Kaija Koo ja Cheek on ollut lemppareitteni joukossa jo ennen ohjelmaa, mutta ohjelman myötä olen alkanut haaveilemaan jo mahdollisesta Jari Sillanpään konsertista sekä cd hyllylle ilmestyi Erinin cd. Jonne Aaron on vaan niin suloinen, Neumanista ja Katri Helenasta puhumattakaan. Nyt sitten ohjelman loputtua on ollut suorastaan vieroitusoireita. Onneksi kappaleet levytettiin ja näin ollen kotona on harvase ilta soinut kyseiset biisit.

Mutta mikä parasta, oli eilinen ilta itse konsertissa. Kyyneleitä, kylmiä väreitä, naurua, jännitystä ja kaikkea näitä yhdessä ja tuhat kertaisesti, sydän hymyilee vieläkin. Kokemus oli aivan mahtava. Artistit olivat aitoja ja koko konsertin ajan välittyi tunnelma siitä että hekin nauttivat esiintymisestä. Huisin mahtavaa..  Ja mikä parasta konsertti kesti huimat 3,5tuntia. (20min oli välitaukoa). Artistit esittivät kaikki ohjelmassa esitetyt biisit ja yleisö, 8000henkeä lauloi mukana.  Ei parempaa voinut olla, kuin jakaa näin ihana kokemus ihanien ystävien kanssa.
 HUIPPUA, tästä huumasta menee hetki selvitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti