JälkiViisaus

Joskus, tai aika usein huomaan olevani tilanteessa missä en saa sanottua sanottavaani tai pää lyö aivan tyhjää vaikka tilaisuus omaan mielipiteeseen olisikin, mutta kas kummaa, viimeistään kotona pulpahtaa sanoja ja asioita mieleen mitä olisi voinut sanoa.

Tänään viimeksi olin tällaisessa tilanteessa, kävin nimittäin työterveysasemalla pitkittyneen flunssani takia. Aluksi puhelimitse työterveyshoitaja haastatteli minua ja oli kovin huolissaan jo neljä viikkoa kestäneestä flunssastani sekä siihen liittyvistä oireista. Verikokeiden kautta suuntasin odottamaan lääkärille pääsyä. Hetkessä olinkin jo lääkärin huoneessa ja ennen kuin kerkesin edes kertomaan tilanteestani, oli minulta katsottu korvat, kurkattu kurkkuun, kuunneltu hengitysäänet sekä katsottu poskiontelot. Ja tähän kaikkeen meni varmasti enintään 2,5min. Seuraavaksi seison oven ulkopuolella duact-resepti kädessä. Kävellessäni lumipyryssä, tajusin monta asiaa mitkä minun piti lääkärille kertoa ja sanoa, mutta enhän ehtinyt. Lääkäri totesi että kaikki näyttää hyvältä, tukkoinen olet joo, mene töihin vain kunhan et urheile.

Ja siinä se, näin jälkeenpäin kyllä harmittaa, olisi pitänyt karjaista lääkärille että STOP hiljaa ja kuuntele.

mutta mutta.. Nyt sitten katsellaan kauan tätä flunssaa pitää sietää, nenä on punainen kuin Petteri Punakuonolla hirveästä niistämisestä ja kurkku tuntuu kun sitä olisi raastettu jollain, keuhkoissa vihloo ja kyljet on arat yskimisestä.. Nams.

Mukavaa Perjantaita.