lauantai 7. heinäkuuta 2012

Aamusta iltaan



Ennen kymmentä aamulla oltiin jo broidin tontilla ahkeroimassa, pihan raivaamista ja salaojien tekoa. Aluksi pikainen kierros ikeassa ja suuntaus kotiin syömään. 
Kolmen aikaan suuntasimme takaisin tontille ja kotiin kotiuduttiin kello 19.30. Kädet huutavat hoosiannaa kun on muutama kuutio multaa levitelty piha-alueelle. 
On ihanaa olla avuksi ja nähdä kuinka tontilla edistytään. Veljeni on toteuttanut tulevaan kotiinsa paljon sellaisia haaveita mitä on aikaisemmin vain miettinyt mielessään, saunaa koristaa mm. led-valot tähtitaivaan tavoin, sekä suihkujen takana koreilee luonnonkivestä tehty seinä. Niin kai sitä voisi sanoa että maasta se pieninkin ponnistaa. Ei siihen ehkä aina lottovoittoa tarvita, mutta jaksamista ja työtä siihen tarvitaan varmasti. Minäkin toteutin yhden haaveeni ja ”varastin” veljen tontilta kaksi puulavaa, saatte nähdä pian mitä niistä valmistuu :) 

Nyt sitten koti sohvalla makaa kaksi naattia, saunan raikkaita karkkikulho sylissä. Huominen ukkonen ja myrsky saa luvan tulla, me aijotaan vallata sohva ja nauttia sateen ropinasta.

*Huokaus* ajatus omasta sängystä ja oman kullan kainalossa nukahtamisesta kuulostaa ehkä liiankin hyvältä juuri nyt. Uni tulee varmasti tällä kertaa helposti kun on koko päivän viettänyt ulkoilmassa ahkeroimassa. 
Kauniita unia.
                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti