Vieläkin, joskus riippuen tilanteesta, tuntuu vaikealta kertoa parisuhteestani naisen kanssa. En tiedä minkä takia aina siinä kohtaa tuntuu kuin puna nousisi poskia pitkin ylöspäin tai että kurkkua kuivaa. Olen päättänyt jo aikoja sitten etten häpeile asiaa tai saatika yrittäisi salata sitä muilta. Mutta niin kuin ei heterotkaan, niin en minä siinä ensimmäisenä vastaantulijalle huuda – hei olen lesbo ja seurustelen naisen kanssa.
Asia kuitenkin on sellainen mikä tulee väistämättä esille lähes aina kun tutustuu uuteen ihmiseen tai edes juttelee puolitutulle. Jotenkin vain mietin, miksi sen ääneen sanominen tuottaa aina sen jännän olon? Mutta miten asiasta voisi puhua, niin ettei tule vaivautunut olo, vai onko vika minussa, siinä että aliarvioin toisen osapuolen jo valmiiksi tuomitsemaan lesbouteni?
Pienenä aina ystäväkirjoihin kirjoitin että haluan miehen, lapsia ja kultaisennoutajan, omakotitalo maaseudulta. Aika perus pikkutytön haavekuva. Mutta tuossa n.10vuotta taaksepäin yllätyksekseni huomasinkin ihastuneeni samaa koulua käyvään tyttöön. Se oli aluksi noloa, mutta samalla jännää. Olin pitkään pelannut jalkapalloa ja siellä joukkueessani oli jo useita tyttöjä jotka avoimesti kertoivat tykkäävänsä tytöistä, jotenkin se oli ihan normaalia enkä ikinä asiaa ajatellut omalle kohdalleni, tai en ainakaan muista ajatelleeni. Kunnes silloin. No tuosta kuitenkin meni sellainen muutama vuosi kun sitten oikeasti aloitin parisuhteen tytön kanssa. Yllätyksekseni asiasta perheelle ja ystäville kertoessani kaikki oli positiivisia ja kertoi arvailleen asiaa, täh? arvailleen, mistä ihmeestä, en itsekkään ollut moista miettinyt. Itse kun mietin nuoruuttani, olen aina ennemmin viihtynyt tyttöjen seurassa ja ystävät ovat olleet mulle äärettömän tärkeitä, mutta poikiakin mahtui muutama jopa ihan seurusteluksi asti. Idoleistani suurin osa oli naisia muutamaa lukuun ottamatta, David Beckham oli ihan huippu, kun taas Spice Girls: Gerin julisteet peittivät seinäni katosta lähtiin. Mutta selkeää viitettä siihen että olisin joskus aikaisemmin kun tuossa 16vuoden ikäisenä ajatellutkaan seurustelevani muiden kuin miesten kanssa en ainakaan muista. Ja silloinkin kun ihastuin ekan kerran tyttöön, perustelin sitä muille sillä että siinä ihmisessä oli vain jotain mihin ihastuin, jotain minkä vuoksi olisin valmis seurustelemaan naisen kanssa.
Se eka suhde päättyi kuitenkin kolmeen vuoteen. Sen jälkeen tiesin heti, etten tule jatkossa seurustelemaankaan poikien kanssa, vaan kiikarit tähdättiin suoraan sen enempää miettimättä tyttöihin.
Viisi vuotta tulee pian täyteen tätä onnellista parisuhdetta jonka toivon jatkuvan hamaan hautaan. Olo on onnellinen ja tunne turvallinen. Minun elämäni on kuljettanut minut tähän suuntaan ja olen siitä onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti