Nimenantojuhlat on nyt vietetty. Mukavaa oli ja kummipoikani sai mitä ihanimman nimen, nyt minulla on kaksi kummipoikaa. Ihana päästä seuraamaan tuollaisen pienen miehen elämää joka kasvaa ja kehittyy päiväpäivältä enemmän. Toinen kummipojistani täyttää ensivuonna jo 10. Iso mies.
Koen olevani sosiaalinen, helposti lähestyttävä ja puheliaskin, mutta minne nämä kaikki ominaisuudet katoavat minusta juuri silloin kun niitä eniten tarvitsisi. Juhlissa tuntui, ettei suustani tule sanaakaan ja en osaa keksiä puheenaiheita vaikka kuinka yritän. Onko kyse siitä kun paikalla on puolituttuja niin sitä jännittää eritavalla kun aivan tuntemattomien kanssa? Olisin halunnut olla rohkea ja lähestyä ihmisiä, mutta sulkeuduin täysin. Tuntui tyhmältä jälkeenpäin ja ehkä jopa hieman harmittaa, miksi olen tällainen?
Autossa kotimatkalla kyllä jutun aiheita pulpahteli mieleen, olisin voinut kysellä siitä ja siitä. Olisin voinut käydä juttelemassa hänenkin kanssa enemmän. Noh, voisiko sanoa että jälkiviisaus on paras viisaus. Mutta tässä tilanteessa se ei taida auttaa. Onneksi juhlat olivat kuitenkin onnistuneet ja tuskinpa kukaan edes teki näitä huomioita minusta vaikka itse niissä huomioissa pyörinkin.
Pian suuntaan veljen tytön tassiesitykseen, se on sille todella tärkeä harrastus ja eilen se vielä soitti minulle yhdeksän aikaan että olenhan tulossa. Tietenkin olen. Vaikka saattaa jäädä suomen pronssipeli välistä, niin tuon tytön tanssiesitys on kyllä maailman tärkein juttu. Poikkean matkalla kukkakaupassa ja haen hänelle kukan jonka annan esityksen jälkeen.
Sunnuntai suunnitelmat ovatkin aika selvillä siis. Illalla grillaillaan ja valmistaudutaan tulevaan viikkoon.
Nautitaan kuitenkin vielä tästä hetkestä.
Sunnuntai, aurinko ja hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti