maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä ja rentoilua

Viikonloppu hurahti taas aika nopeasti. Perjantaina saimme kavereita kyläilemään ja istumaan iltaa. Ihanaa oli vaan olla ja jutella katsomatta kelloa.
Ihmettelin kuitenkin jonkin ajan kuluttua miksi silmät ei enää meinaa pysyä auki ja syy selvisi pian. Kello oli puoli kaksi, yöllä. Ihme jos alkaa väsyttää, koska tämä pariskunta noudattaa aika pitkälti viimeistään kymmeneltä nukkumaan rutiinia. Mutta tärkeintä oli ystävien seura, kyllä sitä ehtii nukkua myöhemminkin. Lauantai-aamuna olinkin pystyssä jo puoli kuuden aikaan. Ihmettelin kuinka ulkona oli niin valoisaa, hiljalleen yritin herätellä puolisoani siitä vierestä aika laihoin tuloksi. Kipaisin itseni ylös ja lähdin koirien kanssa kävelylle. Miten onkaan ihana kävellä ulkona aamu tuimaan, ei ihmisiä, ei autoja. Kaukana jossain kuuluu lintujen laulu – kevättä rinnassa. Kävelyn jälkeen oli ihana palata kotiin, Ihanaiseni oli herännyt lähtöni jälkeen ja keittänyt kahvit valmiiksi. Siinä sitä aloiteltiin aamua kuiskaillen ystävämme vielä nukkuessa. Lauantaina tuli pistäydyttyä vielä Tikkurilan kevät markkinoilla. Iltapäivästä koittikin veljen muksujen kuskaaminen, yks tanssiin ja tanssista jäähallille hakemaan veljeä ja sitten päästiin meille viettämään muksu viikonloppua. Ohjelmassa oli spagettia ja jauhelihakastiketta sekä virpomisoksien askartelua sekä nalle puh dvd. Ja mikä tärkeintä veljen tytön lempi ohjelma –mitä tulikaan tehtyä? sitä sitten yhdessä ihmeteltiin. Ovat ne naperot sitten vaan niin ihania. Illalla vielä hypittiin pihalla twist narun kanssa ja sitten uni tulikin aika pian. Sunnuntai-aamuna sain kölliä rauhassa kun puolisoni hoiti koirien aamu ulkoilutuksen ja sainpas jopa kahvia sänkyyn. Muksut sai herätellä, koska halusivat aikaisin kotiin että pääsevät virpomaan.
Sunnuntai-päivä vietettiinkin leffassa, kävimme puolisoni ja tukilapseni kanssa katsomassa LoraX elokuvan, ja minusta se oli vallan ihana ja sanoma oli oikein hyvä. Suosittelen. Ja mikä parasta ennen leffaan ostettiin jäätelöt siitä kinopalatsin irtopallo myymälästä ja voin vain todeta että jopas oli pallolla kokoa. Huh, jopa minä joka rakastan jäätelöä, olin silmät suurina sen pallon kanssa. Joten suosittelen sitäkin jos iskee iso jäätelö nälkä pieneen hintaan.
Loppu-ilta oltiinkin sitten köllitysten sohvalla ja pelattiin wiitä kahdestaan. Hih, se oli varsin mukava viikonlopun lopetus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti