sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pyörremyrskyjä

Välillä mukavaa vilvoittavaa tuulta,
välillä myrskyää niin että jalat lähtee alta. Olen ihmtellyt kun olen viime aikoina ollut jotenkin tosi hajamielinen jota siis en yleensä ole.
Yhtäkkiä olen alkanut unohtelemaan asioita ja jotenkin sähellän jotain koko ajan.

Itseasiassa tajusin tämän tuossa muutama ilta sitten,
olin lähdössä töistä ja seisoin bussipysäkillä. Juttelin puolisoni kanssa puhelimessa ja katselin ohi ajavia busseja..
Kunnes tajusin, pää löi ihan tyhjää. Mun oli pakko lopettaa puhelu, koska mulla ei ollut mitään hajua mihin bussiin mun piti hypätä.
En yksinkertaisesti muistanut millä bussilla pääsen kotiin (kohta kaksi kuukautta olen kulkenut sillä bussilla...hmm..)
Lopputulos oli se että joudun reittioppaasta tarkistamaan.

Uusi työ on vienyt minut mukanaan niin hyvällä kun vähemmän hyvällä tavalla.
Olen ennen ollut ihminen joka luottaa omaan päämäärään ja tietää mitä elämältään haluaa,
nyt yhtäkkiä huomaan että muiden mielipiteillä on ihan liikaa vaikutusta minuun.
Töissämme aloitti uusi työntekijä jolla on paljon mielipiteitä ja ajatuksia työstä jota teemme.
Yhtäkkiä hänen ajatukset sai oman pääni ihan sekaisin.
Olen jäänyt miettimään onko tämä sitä mitä haluan?
Onko työ sittenkään sitä miksi sitä luulin? Haluanko sittenkin palata sinne mistä lähdin...
Ja kaikke siltä väliltä. Hyppäsin huomaamattani mukaan sen työntekijän tunteisiin ja unohdin omani.

Olen aina työpaikallani ollut se jolle ihmiset narisevat ja valittavat epäkohdista.
Minä olen ollut se joka tsemppaa ja kannustaa, joka kannustaa ottamaan asioita puheeksi
ja joka ei luovuta vaikka kaikki ei menisikään niinkuin haluaisi.
Muiden mielipiteet ei ole ennen vaikuttanut minuun. Olen aina luottanut itseeni.

Päässäni on ollut viikon verran pyörremyrsky.
Työasiat pyörii mielessä ja päätösten tekeminen pelottaa.
Olen väsynyt ja tuntuu kun kengässä olisi kokoajan kivi.
Viikon aikana kävin kaikki tunteet läpi.
Onneksi perjantaina oli työnohjaus.
Sanoin siellä asioita suoraan ja sain suoria vastauksia.
Nyt uudella innolla ensi viikkoon.
Oma pää tyhjänä ja valmiina uusiin ajatuksiin.

Rakas puolisoni otti minut pois pyörremyrskystä ja järjesti minulle aivan ihana ylläyksen eilen kun tulin koulutuksesta...

Hän vei minut lentokone-kallioille piknikille!!!

<3

2 kommenttia:

  1. Lemminkäisen kalliot? Niin ihana paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööö.. Kalliot ovat Tuusulantien varressa.. :) en tiedä millä nimellä niitä kutsutaan :)

      Poista