lauantai 2. elokuuta 2014

Reissuja ja syvällisiä keskusteluja

Tää mun viikon kesäloma on mennyt kyllä niin reissatessa että harvoin edes vuoden aikana tulee näin paljoa reissattua.
Mutta siis aivan ihana viikko takana, palautumiseen menee ehkä tovi...

Keskiviikko aamuna tosiaan hyppäsin junaan ja suuntasin Lappeenrantaan viettämään aikaa kummipoikani ja serkkuni kanssa.
Paljon oli nähtävää ja juteltavaa ja ihmeteltävää.
Kävimme Lappeenrannassa mm. katsomassa hiekkalinnoja? (tai voiko näitä hiekkalinnoiksi sanoa?)
(alla näkyvät kuvat tekstin lomassa siis sieltä..)

 Ollaan serkkuni kanssa aika kovia puhumaan ja pohtimaan maailmaa.
Eikä tältä vältytty tälläkään kertaa. Lisäksi että olin ystäväni kanssa Tampereella muutamaa päivää aikasemmin käynyt myös paljon tunteikkaita keskusteluja huomasin oikein uppoutuvani pohtimaan elämää ja sen tulevaisuutta. Itseäni, läheisiäni ja kaikkea siinä ympärillä.
 Kaikkea hyvin syvällistä.

 Mietin paljon ystävyyttä. Ja omaa roolia ystävänä. Mietin parisuhdetta ja kuinka se määrittelee minua. Kävimme hyviä keskuteluja lapsiperheen arjesta. Siitä kuinka se on rankkaa mutta kuinka se palkitsee joka päivä tehdyn työn (tai voiko sitä tavallaan edes työksi nimittää?).
Ihailin useaan otteeseen serkkuni pinnaa ja hermoja ja taitoja toimia tuon ihanaakin ihanamman pellavapään kanssa. Sen joka kaksivuotiaan energialla ja päättäväisyydellä touhusi meidän kanssa.


Pohdin omaa tilannettani. Ollaan puolison kanssa seurusteltu useampi vuosi, reilu puoli vuotta ollaan oltu naimisissa. Juhlat pidetty. Asuntolaina,kolme koiraa niin ja perheautokin tönöttää pihalla.
Puuttuuko jotain? Rakastan meidän arkea ja tätä kaikkea..

Syvälliset keskustelut ja varsinkin keskustelut kahden läheisen ihmisen kanssa, sellaisen joka elää parisuhteessa ja nauttii arjesta sellaisena kuin se on. Ja sellaisen joka elää tällä hetkellä arka yhden lapsen kanssa kahdestaan joka myös nauttii ja rakastaa arkensa pyörittämistä haasteista huolimatta.
Niin paljon eri näkemyksiä, ajatuksia, haaveita ja unelmia joita vielä voi kohdata ja toteuttaa.

Itsellämme on avaimet jossain takataskussa. Itse valitsemme polkumme, joskus joku johtaa harhaan mutta aina suuntavaistomme auttaa palaamaan tai löytämään uuden reitin. Vai voiko eksyä kokonaan?
Joskus on rankempaa joskus aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja hymy on herkässä. Mutta silti haluaa löytää sen helpon reitin. Toivoo joka askeleella ettei astu harhaan, epäonnistuminen turhauttaa, vaikka se opettaa.
 

Mutta epäönnistumisen kohdatessa jaksaako aina ajatella postiivisesti?  Mistä mä oikeasti tiedän mitä mä haluan? mistä mä oikeasti tiedän toiminko oikein?
Miten musta yhtäkkiä tuntuu että musta tuli aikuinen?

Kotimatkalla juna oli paljon myöhässä, kiitos ukkosen.
Mä mietin ja pohdin. Ja yhtäkkiä musta tuntui että tarkkailen itseäni ulkopuolisen silmin.
Istuin itseni vastapäätä junassa ja puntaroin.
Paljon tunteita, hymyjä, ihania ihmisiä, kyyneleitä onnesta ja surusta. Rakkautta, iloa ja epäonnea.
Sitä se elämä varmasti tulee olemaan jatkossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti