lauantai 19. heinäkuuta 2014

Blogin nimi?

Enkö muka ole tehnyt aiheesta aikaisemmin postausta?
No jos olen, niin teen uudestaan ja jos en ole niin nytpä se tulee..

Silloin joskus 2012 kun päätin aloittaa blogin, pohdin ja mietin että mitä blogiini aijon kirjoittaa.
Olin jo pitkään seurannut blogeja ja lueskellut mm. käsityöblogeja paljon.
Olisin halunnut käsityöblogin, mutta en uskonut saavani aikaiseksi mielenkiintoisia käsitöitä tai saatika että tekisin niitä niin paljon että niistä riittäisi kirjoitettavaa.
No koska olen kova puhumaan ja pohtimaan asioita ajattelin että voisiko blogiin yhdistää kaksi asiaa..Pohdiskelun maan ja taivaan väliltä sekä käsityöt.
Miksikäs ei, blogejahan on paljon ja minun blogini saa olla minun näköinen..

No mutta se nimi.
Mietin ja pohdin ja puolison kanssa silloin kirjoitettiin paljon ehdotuksia paperille.
Ja koska olin ihan vasta alkaja blogimaailmassa en ollut edes varma mitä eroa on blogin nimellä ja sillä osoitteella?

Niinpä sitten keksin että blogin nimi saa luvan olla sitä mitä se on, eli Höpötyksiä ja käsillä tekemistä
ja blogin osoitteeksi halusin jotain syvällisempää.
Rakastin silloin jo pöllöjä ja sulkia/höyheniä paljon, sekä kuuntelin paljon Kaija Koota. Pöllö ei vain jotenkin sopinut suoraan blogiini joten siitä muodostui minun blogi nimi, niin ja se liila on lempivärini.
No koska en halunnut suoraan varastaa Kaija Koon laulun nimeä tuli tästä sitten Hiljainen Lento.
Kaija Koon laulu on Viimeinen Lento.
Hiljainen Lento vain putkahti jostain.

Ehkä se sopii käsitöihini, hiljaa hyvä tulee ja juttujen tasolla lennetään välillä vähän liian korkealla ja kovaa joskus jopa matalalla ja hiljaa.

Joten sellainen syvällinen analyysi nimistä ja sanoista ja niiden yhdistämisestä.
Ja olenhan joskus jopa pohtinut blogin nimen vaihtamista.. Mutta.. se ei ole yhtään niin helppoa kun luulisi...

2 kommenttia:

  1. Kiva knu vastasit miun haasteeseen :) Ja mie oon aina tykänny varsinki tuosta siun osotteen nimestä, eli tuo hiljainen lento. Miusta se kuulostaa vaan joteki hirmu nätiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin nimeä pohdin aina vaan.. Mutta kiitos kehuista kuiteskin :))

      Poista