lauantai 7. kesäkuuta 2014

KESÄKESÄKESÄ

Kyllä se vain niin on että minulla on ensi viikolla enään kaksi työpäivää ja siitä starttaa mun kolmen viikon loma pätkä!!
(sen jälkeen meen vielä kolmeksi viikoksi töihin ja nautin viikon lomasta ja sitten alkaa uudet tuulet).
 En ole ikinä ennen aloittanut lomaa kesäkuussa, 7edellistä vuotta lomat olen aloittanut vasta lähempänä elokuuta, nyt kesäjuhlien takia päätimme tehdä poikkeuksen ja kokeilla lomailemista kesän alussa.
Puoliso taas näytti kieltä ja aloitti lomansa jo eilen. Mutta en anna häiritä, koska se tarkoittaa mulle kyytejä töihin ja valmiina odottavaa aamupalaa.
Kesä on alkanut!
Hääkyltit ovat maalattu jo, ja odottavat vielä viime silausta.



Ostin itselleni vihdoin uudet aurinkolasit.

Ja kauan haaveilemani kirsikkatomaatti muutti meille.



Tasan viikko hääjuhliin ja hommaa olisi vielä, sellaista pientä ja mukavaa.
Trubaduuri on saanut biisilistansa ja sen suhteen asiat ok.
Kakkubuffan kakuntekijät päätetty.
Kertakäyttö astiat hommattu. Haarukat ja veitset puuttuu.
Alkoholiton skumppa on loppunut kaikista alkoista, sitä pitää metsästää.
Hääkuva kansioon pitäisi liimata vielä muutama kuva.
Ohjelma pitäisi puhtaaksi kirjoittaa
Karkkibuffa kaipaa täydennystä..
Mulle mekko?
Kiitos kortiti tilattu.
Kukka-asia hoidettu.

Jotain vielä?? Varmasti on.

Noh, keskiviikkona siirrytään mökille ja alkaa paikkojen järjestely.
Siinä on vielä kolme päivää aikaa juosta kaupoissa ja ihmetellä puuttuvia asioita.
Onneksi lapista saapuu apukäsiä jo hyvissä ajoin.
Jännittääkö?
-ei vielä.

3 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän hääjärjestelyt! Tosi hienot kyltitkin on tulossa. :) (Ja tuliko mun s-posti perille vaiko ei?) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi eipäs näyttänyt olevan s.posti tullut perille?!

      Poista
    2. Höh, tulee vaan koko ajan jotain maildeliverysystem failuree. Kokeilen vielä! :)

      Poista