maanantai 13. tammikuuta 2014

Kurkkaus käsityö kirjallisuuteen

Minä kuulun JUJU-kirjakerhoon ja sen kautta tulee silloin tällöin tilattua käsityökirjoja. Käsityökirjoja olen saanut myös lahjaksi. Lisäksi puolisoni on vuoden
tilannut minulle suuri käsityö-lehteä, siitä tykkään kovasti.
Ja muitakin käsityö-lehtiä tulee ostettua irtomyynnistä. Kuten KOTO-lehti.
Usein kuitenkin olen kirjojen suhteen tosi nirso... 
Kirjakaupassa saatan selata ja ihastella kirjoja mutta harva niistä päätyy kotiin asti. 
Kirjat ovat ihania, tykkään lukea ja selailla kuvia.
Nämä minun käsityöaiheiset kirjat ovat kovassa kulutuksessa, katselu ja lueskelu asteella tosin, harvasta kirjasta olen käsitöitä vielä innostunut tekemään.

Näitä kirjoja olen selannut usein ja monen monta juttua kokeillu


Huovuttaminen on jäänyt kokonaan, pitäisi taas innostua

Tämän kirjan sain serkulta, ja tästä on ollut iloa kummitytön kansiota suunnitellessa.

Ompelutöitä olen kovasti suunnitellut, mutta ehkä jonain päivänä innostun kokeilemaan ihan oikeasti.






Löytyykö sinulta paljon käsityökirjoja?

Vai mistä saat ideat ja inspiraatiot ?

6 kommenttia:

  1. Toi Sekaisin langoista löytyy hyllystä ja vitsit että on ihana kirja <3 Siin on kyl aikas simppeleitä ohjeita ja ei välttämättä mitään kauheen uutta, mut se on iha miun tyylinen semmonen värikäs ja tosi inspiroiva muuten :) Siitä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään myös siitä kirjasta ihan tosi paljon. :)

      Poista
  2. Vau, sulla on monta kivaa kirjaa! Itse en omista kuin yhden neulekirjan, tosin raahaan käsityökirjoja kotiin jokaiselta kirjastoreissulta. Minulle isoin inspiksenlähde ovat toiset blogit sekä Ravelry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on noita kirjoja näköjään kerääntynyt. Varsinkin nyt tajusin kun aloin niitä ihan vartavasten kuvaamaan. Kirjasto onkin hyvä idea.. pitääpä käydä pistäytymässä :)

      Poista
  3. Hei, mitä oot tykännyt tuosta Virkkaa ruutuja - kirjasta? Oon monesti ihaillut sitä, mutta tähän asti se on ihailuksi jäänytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja sisältää lähinnä ohjeita mihin isoäidin neliöitä voi käyttää..
      Jos rehellisiä ollaan niin harvoin kirjaa selailen, mutta mitä nyt äsken kurkkasin niin ohjeet tuntuvat selkeiltä. Eli kirjasta tosiaan löytyy esim ohje pannumyssyyn missä on käytetty isoäidin neliöitä, tai ovistoppariin, tyynyyn ja lapasiin.. Itse kun kirjan joskus tilasin niin luulin että siellä olisi ohjeita erilaisiin ruutuihin.. Mutta tosiaan pääasiassa ovat niitä mummon neliöitä :)

      Poista