torstai 28. marraskuuta 2013

Kauan odotettu viikonloppu

En tiedä onko viikko tuntunut mahdottoman rankalta vain siksi että olen odottanut viikonlopun alkamista enemmän kun mitään.
Mutta nyt onneksi on jo torstai ilta ja huomenna koittaa jo jotain kivaa..
Nimittäin pidetään työpaikan pikkujoulut, jonkun mielestä ehkä "tylsästi" työpaikalla, mutta mulle järjestely sopii paremmin kuin hyvin. En olisi jaksanut lähteä teatteriin ja ulos syömään. Silloin pitäisi miettiä mitä pukea päälle ja miltä näyttää.
Nyt saa luvan kanssa olla työpäivän jälkeen vaikka vähän väsynyt. Tarkoitus on nauttia rauhasta, tilata hyvää ruokaa, rupatella kiireettömästi joulumusiikin soidessa taustalla. Kuullostaa kivalta ja rentouttavalta. Meillä on aina ollut perinne ostaa pikkujoululahjat, tänä vuonna teemana oli R-kirjain (max.5e). Voin täällä paljastaa jo mitä minun ostamaan pakettiin on kääritty: Roskapusseja ja raikastin. Edellisvuosina paketeista on itselleni löytynyt mitä hauskempia asioita, teemana meillä on yleensä ollut jokin väri tai kirjain. Tämä on mielestäni ollut hauska perinne. Ihan kun pikkulapsi sitä jännittää kun oman paketin avaa ja huomaa mitä muut on keksinyt samalla kirjaimella.
Mutta lyhyesti, tuota iltaa odotan.

Lauantaina me ajateltiin viettää laatu-aikaa kahdestaan. Suunnitelmissa on suunnata kaupunkiin katsomaan jouluvaloja käsikädessä. käydä syömässä ja leffassa. Puolisoni aikoo varata meille liput Nälkäpelin uusimpaan elokuvaan. Odotan enemmän kuin innolla. Ihana saada vain olla ja unohtaa kiire ja stressi. Jutella rauhassa ja nauttia jostain mikä saa ajatukset pois kodin kiireistä. Tätä päivää tarvitaan todella niin itseni kuin parisuhteenkin kannalta.

Sunnuntaina koittaa päivä jolloin ex-työkaverini ja nykyinen työkaverini tulevat luokseni syömään. Tästä tavasta on tarkoitus tulla perinne, jokainen vuorollaan järjestää illanistujaiset kotonaan. Ja nyt on ensimmäistä kertaa minun vuoro. Ruokaa olen miettinyt jo pitkään ja suunnitellut jälkiruokaa. Kaikki on kaupassa käyntiä vaille valmista. Selostin tänään tarkasti puolisolleni mitä tarvitsen kaupasta, koska hän hoitaa kauppareissun, minun ollessa pikkujouluissa. Kätevää.
Hauska ilta varmasti tiedossa siis myös sunnuntaina. Pikkujoulu teeman mukaan ajattelin pistää työkaverini koristelemaan pipareita ja kuuntelemaan joululauluja kanssani glögi lasin ääressä.

Pakko se on sanoa, että kiireinen mutta ihana viikonloppu tiedossa.
Toivotaan että kaikki menee suunnitelmien mukaan ja viikonlopun jälkeen on akut ladattu ja jaksetaan taas uudella energialla uuteen viikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti