maanantai 5. elokuuta 2013

Upporikas ja rutiköyhä

Tai siltä ainakin tuntuu tällä hetkellä.
Nimittäin suuntasimme eilen kauppoihin ostoslistalla terassikalusteet ja uusi tietokone.
Terassikalusteet löytyi yllättävän helposti, koska olimmehan niitä käyneet jo pitkään katsomassa ja suunnittelemassa. Mieleiset löytyikin sopivaan hintaan Jyskistä. Kiitos loppukesän alennuksien.
Anteeksi, kuvan laatu ei ole paras mahdollinen
Terassikalusteita ostaessa meille kävi hyvä tuuri, Jyskin tarjoukseen ei kuulunut kuin yksi nojatuoli + sohva + pöytä , mutta tilausvirheen takia pöytä oli jäänyt tulematta joten saimme samaan hintaan tilalle nojatuolin. Diili oli aivan loistava koska pöytä joka kuului tarjoukseen ei ollut ihan meidän mieleen ja lisäksi nojatuoli oli kaksi kertaa tuota pöytää kalliimpi joten hyvä meille.
Lisäksi terassikalusteiden siirot tänne meidän terassille aiheutti pikkasen hilpeyttä. Nimittäin ne eivät kasattuna mahtuneetkaan tuohon meidän "perhe" autoon. Niinpä puoliso ajoi kolme reissua että saatiin tavarat kotiin, mitä minä tein sillä aikaa? no otin aurinkoa Jyskin parkkipaikalla, vuoroin sohvalla ja vuoroin nojatuolissa lekotellen :) Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Niin ja mitä siihen tietokoneeseen tulee, meidän reilu 4v. kannettava tietokone sanoi sopimuksensa irti. Kiitos palveluksesta, koska Mustan Pörssin mies ihmetteli kuinka se on meillä niin kauan kestänyt. Kuulema 2-3vuotta on kannettavilla aika maksimi.
No mutta tämä uusi kone löytyi ihmeen kaupalla Anttilasta ja ihan huokeaan hintaan, mitä näitä nyt ehti vertailla.
Rahaa meni, mutta nyt kelpaa taas bloggailla täältä terassilta :)
(vielä kun opin tätä käyttämään niin saadaan jatkossa ehkä hiukan paremmin muokattuja kuviakin katsella).

2 kommenttia:

  1. Kauniit terassikalusteet! Meillä kanssa olisi hankinnassa uudet terassikalusteet, pitää varmaan käydä katselemassa minkälaisia alennuksia löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä katsomassa tässä elokuun aikana, mekin säästettiin 299e kun ostettiin alennuksesta :)

      Poista