keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Onnistunut yllätys

Järjestämäni yllätys onnistui täydellisesti.
Suuntasimme puolison kanssa aluksi syömään New Bamboo center:iin. Paikka oli meille uusi, vaikka kiinalaisessa ollaan usein syötykin. Tämä ravintola oli aika pieni paikka ja ihmisiä riitti ruuhkaksi asti. Annosten hinnat olivat huiman halvat suhteessa niiden kokoon. Mutta en suosittele ravintolaa jos haluaa viettää esim. romanttista iltaa, koska ainakin tuolloin kun me siellä olimme, oli ihmisiä todella paljon jopa jonoksi asti ja rauhallisuudesta ei tietoakaan, mutta ruoka, se jos mikä oli hyvää.
Me nautittiin ruuat ja suunnattiin sitten vähän rauhallisempaan paikkaan kahville, tilattiin cafe latet ja istuttiin aivan rauhassa, silloin paljastin puolisolleni sen oikean yllätyksen. Nimittäin suuntasimme illalla Melody Gardotin konserttiin. Puolisoni purskahti itkuun asian kuultuaan.
Itse en ole kovinkaan Jazz musiikin ystävä, mutta puolisoni tykkää, joten mitä et puolisosi eteen tekisi, mutta pakko tunnustaa konsertti oli aivan mahtava. Kylmät väreet menee vieläkin kun muistelen sitä kokemusta. Aivan mahtavaa.
Päivä oli kaikin puolin onnistunut.

Se että päivä oli yllätyksen puitteissa onnistunut, päivä antoi myös jotain muuta, jotain ihanaa ja tärkeää.
Johon palaamme varmasti myöhemmin, vielä tarkemmin.
Rakkaus se on tunne joka vahvistui sisälläni taas uudestaan ja uudestaan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti