lauantai 13. huhtikuuta 2013

Unelmia ja haaveita

Olen viikon verran pyöritellyt mielessä kysymystä Mikä on mun haave/unelma tällä hetkellä?

Siihen kysymykseen en ole löytänyt viikon aikana vastausta. 
Mutta olen löytänyt syyn siihen miksi en löydä vastausta tuohon kysymykseen. Syy on yksinkertaisuudessaan se että olen saanut toteutettua unelmiani todella paljon.
Omakoti, olen aina asunut kerrostalossa, niin suuri haave on ollut päästä asumaan omakoti tai paritaloon. Tuo haave toteutui kaksi vuotta sitten ja täällä viihdytään edelleen, mitä nyt välillä kurkataan omakotitalojen tarjontaa. Toinen haave oli saada OMA koira, jolle saan valita nimen ja se olisi minulla pennusta asti.. tuo saapui elämäämme vajaa kaksi vuotta sitten, se on meidän Mörkö –briard suuri unelmani. Pitkäaikaisin haave on ollut löytää puoliso rinnalle, sellainen jonka kanssa on helppo olla, johon uskaltaa luottaa kuin muuriin ja joka on vierellä vaikeinakin hetkinä. Ne ovat ollut mun suurimmat haaveet. Tietenkin ”tässä iässä” alkaa miettiä haaveita omasta lapsesta, mutta vielä se ei ole ajankohtainen (vaikka lasketaanko se vauvakuumeeksi jos hipsuttelee vauvanvaatteita kaupoissa? –ei ehkä ihan vielä).
Mutta mistä haaveilen nyt, jotain pientä tai vaikka suurta? pää lyö aika tyhjää, tällä hetkellä elämä on niin hyvin että olen super onnellinen siitä että pakastimessa on lakujäätelöä ja koirat tuhisee vieressä. 
Uskon että unelmia ja haaveita varmasti löytyy ja niitä syntyy varmasti paljon lisää tulevaisuudessa. Ehkä se ei ole niin paha asia jos joskus elämässä on sellainen tilanne, ettei keksi mistä unelmoida tai haaveilla?

Tai no jos uskallan tunnustaa.. 
niin on minulla oikeastaan yksi haave.. 
Haluaisin toimia lomaperheenä. Siitä olemme viime aikoina puhuneet puolison kanssa paljon, nyt kun aikaakin taas on eritavalla kun puolison työ muuttui ja minulla säännölliset viikonloppu vapaat, mutta ei mennä asioiden edelle sen enempää. Se on vielä sellaisen salaperäisen hymyn tasolla, se ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti