maanantai 4. maaliskuuta 2013

Muistikirja maaliskuu 4.

Aiheena tällä kertaa: Mitä haluat/tarvitset?

Osu ja upposi. Olen saanut monta hymyä aikaiseksi kun olen tätä aihetta pitkin päivää miettinyt.
Ensiksikin itse ajattelen asian niin että haluan vaikka ja mitä. Tällä hetkellä ekana pulpahtaa mieleen että haluaisin uusia vaatteita (kaappi on eri mieltä), lisäksi haluaisin niitä ihania Marimekon kulhoja ja mukeja (astiakaappi pursuaa jo tarpeeksi), haluaisin jonkun uuden kirjan (kaksi edellistäkin on lukematta), niin ja joku uusi käsityö olisi kiva aloittaa (jos eka tekisi noi 3 keskeneräistä valmiiksi).
Mutta jos mietitään mitä tarvitsen, lista näyttää hieman erilaiselta:
 Noilla pärjäisi jo aika pitkälle.

Mä oon niin innostunut tästä muistikirja hommasta että ajatus maaliskuun loppumisesta tuntuu kamalalta, no onneksi on vasta alku kuu (vielä voi tulla tuskaisiakin hetkiä tämän parissa).
Tänään meille saapuu ystäviä lapista kyläilemään. Joten voi olla että seuraavan päivän merkinnät tulevat tänne blogiin vähän viiveellä. Mutta lupaan joka päivä olla messissä mukana. Katsotaan kuinka niitä ehdin vain tänne päivittelemään.

6 kommenttia:

  1. Tuollainen resepti kelpaisi mullekin. Soma :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa erittäin hyvältä reseptiltä!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva sivu ja resepti

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos kaikista kommenteista :) Reseptiin olisi voinut lisätä vaikka ja mitä, mutta tuossa ainakin ne tärkeimmät. Luulisin :)

    VastaaPoista