perjantai 22. maaliskuuta 2013

Muistikirja maaliskuu 22.

Tämän päivän haasteena oli kertoa kolme toteutunutta toivetta.
Mä olen aikamoinen haaveilija. Mutta kirjasin sellaiset asiat mitkä oikeasti tällä hetkellä on kyllä tärkeimpiä.
Onnellinen parisuhde; viime aikoina olen saanut olla ystäväni tukena jolla parisuhteessa on ollut vaikeaa, sen kautta on taas oppinut arvostamaan sitä omaa parisuhdettaan. Pitäisi muistaa olla onnellinen ja kertoa se ääneen toiselle useimmin. 
Koti; olen aina haaveillu omasta turvallisesta kodista, mielellään paritalosta tai omakotitalosta. Nyt me sitten ollaan jo kaksi vuotta asuttu paritalossa (ja maksettu asuntolainaa). Rakastan meidän kotia.
Koirat; ilman koiria elämä olisi todella tylsää, kaiken lisäksi asia vahvistui entisestään kun vajaa kaksi vuotta sitten sain ihan oman koiranpennun, ja sen rotuisen mistä olin haaveillut.
Olihan mulla ennestään jo Muska, mutta se oli sellainen onnellisten sattumoiden summa että se päätyi mun elämään. Nyt mun elämään tuli koira jolle sain ihan itse päättää nimen ja kouluttaa sitä pennusta lähtiin.

2 kommenttia: