lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kirjoihin uppoutunut

Kaikki alkoi siitä kun luin kirjan Paljain jaloin. Sen jälkeen olen ahminut kirjoja.
Ennen olin todella tarkka siitä mitä luin, oikeastaan mua ei kiinnostanut mitkään muut kirjat kuin Torey Haidenin kirjat. Niitä olenkin lukenut paljon, mutta rohkenin lainata kirjastosta Anna-Leena Härkösen kirjan, avoimien ovien päivä. Se oli hyvä, tai ainakin jotenkin sopi tämän hetkiseen elämäntilanteeseen. Kirja kertoi naisesta joka etsi itseään ja mietti elämän suuria kysymyksiä. Kaksi muuta kirjaa sain lainaksi ystävältäni. Ja tuo Liza Marklundin Uhatut kirja oli karmiva, jotain niin kamalaa, mutta samalla jotain todella koukuttavaa. Selkäkarvat pystyssä luin tuota kirjaa suorastaan ahmien. Tällä hetkellä on jäljellä enään 15sivua Nancyä. Seuraava kirja odottaa jo, kirjastosta lähti mukaan Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty.

Käsityöt ovat pölyyntyneet nurkassa ihan rauhassa, mutta minä ahmin kirjoja. Ja ajattelin ahmia niin kauan kuin siltä tuntuu, kirjojen ahmiminen on minulle niin kausittaista, että luulen ettei tätä kauaa enään kestä.

Olisiko sinulla jotain kirjaa mitä suosittelisit lukemaan?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti