lauantai 23. helmikuuta 2013

Touhuja

Eilen intoilin sen siivouksen kanssa niin että tänään olen ollut sitten aivan rättipoikki. Tai no kellon ollessa kolme yöllä, heräsin ja olin aivan pirteä. Suunnittelin nousevani ja keittävän kahvit, mutta kun katsoin kelloa uudemman kerran tajusin painaa pään takaisin tyynyyn. Lopulta heräsin vähän jälkeen kuuden.
Aamusta olin reipas ja pirteä, käytiin Tikkurilan talvimarkkinoilla ja mukaan tarttui kasa herkkuja iltaa varten.
Käsin tehtyä suklaata ja tietenkin metrilakuja kasapäin :)
Talvimarkkinat oli kyllä aika pettymys, luin lehdestä että siellä olisi 150 torimyyjää, mutta en omasta mielestäni kyllä nähnyt kun muutaman hassun teltan ja niissäkin suurissa osissa myytiin makkaraa tai leivonnaisia. Noh, tulipahan käytyä. Niin ja pääsinpäs matkalla piipahtamaan Tikkurilan kierrätyskeskukseen ja sieltä tarttui mukaan tämä Arabian ihana muki ja vieläpä ihan pilkka hintaan. Puoliso kyseli mitä mukilla tekisimme mutta ainahan sille käyttöä löytyy, vaikka pähkinä kulhoksi :)
Lisäksi käytiin Jumbossa ruokakaupassa ja samalla sain Clas Ohlsonista DYMON, jee olen pitkään sitä suunnitellut mutta nyt maaliskuun alussa olen osallistunut yhteen haasteeseen (josta myöhemmin lisää) niin dymoa voi hyvin käyttää myös siihen ja niihin moniin moniin muihinkin juttuihin.

Eli vaikka olo on ollut väsynyt ja rättipoikki niin silti aika hyvin yhdeltä päivältä. Nyt voin siis loppu päiväksi hyvällä omalla tunnolla kaatua sohvalle viltin alle ja tyytyä kuuntelemaan Hifk-Jokerit peliä radiosta koska vaikka jo kuukausia sitten yritin saada lippuja olivat ne loppuunmyyty PER**LE :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti