Loppui

Odotus palkitaan (hihii, ystäväni pääsi vihjaamaan minulle pitkästä blogi hiljaisuudesta)

Palatakseni vielä edelliseen kirjoitukseen joka käsitteli lukemaani kirjaa. Kirja on nyt luettu. Viimeisten sivujen lukeminen oli vaikeaa, olin jotenkin iskostanut päähäni että lukemalla kirjaa kirjan päähenkilö on elossa, loppua kohden tiesin että hän kuolee. Itkun kanssa kirjan luin loppuun.

mutta vaikka kirja loppui, se teki kyllä (toivottavasti) pysyvän merkin elämääni. Haluaisin muistaa arkisien päivien lomassa sen kuinka elämä ei ole itsestään selvyys. Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on, eikä aina kuluttaa energiaa asioiden muuttamiseen tai parantamiseen. Miksi näin ei voisi olla tarpeeksi hyvä?

Kirjassa puhutaan paljon kuolemasta, ja sen odottamisesta. Itse en ole koskaan mitenkään pelännyt kuolemaa, enkä oikeastaan sairastumistakaan. Läheisistäni mummo, ukki, täti ja äiti ovat kaikki kuolleet syöpään, jotenkin syöpä aiheena on minulle aika normaali. Sairastuminen ja sen kanssa eläminen ei siis pelota. En tietenkään koskaan toivo sairastuvani tai että joku läheisistäni sairastuisi, ja enhän toki voi tietää miten oikeasti sitten reagoisinkaan jos ihan oikeasti sairastuisin vakavasti.

Kirja on antanut paljon pohdittavaa ja ajateltavaa, hyvällä tavalla.

Jos joskus elämä tuntuu liian helpolta niin tuon kirjan ääreen tulen kyllä palaamaan.