sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Helmiä


Jos tässä talossa on sisustus vimma, niin täällä on kylässä myös käsityö kärpänen.
Eilisen illan ja tämän aamun olen tehnyt helmikoruja. Työkaverini tilasi lapsensa päiväkotiin myyntiin muutaman avainnauhan. Siellä oli kuulemma ihasteltu työkaverini avainnauhaa ja siitä ajatus sitten lähti. Ihanaa pitkästä aikaa tehdä helmikoruja, kun käsitöiden pääpaino on viime aikoina ollut virkkaus.
Koko koru harrastus lähti kolme vuotta sitten käyntiin kun työpaikallamme oli korumyyjä, ja kun niitä koruja käsissäni pyörittelin, ajattelin että osaisikohan sitä itse tehdä. Vaikka en itse oikein helmikoruja käytä, niin niitä on yllättävän kiva tehdä itse. Siitä se homma sitten onkin kasvanut. Eka tein kaulakoruja ystäville lahjaksi, seuraavaksi kokeilin käsikoruja ja korvakoruja, avainnauhat syntyivät puolivahingossa ja nyt helmiä ja tarvikkeita on varastossa niin paljon että niitä olen pikkaisen aina myynytkin työpaikalla tai tehnyt ystäville tilauksesta. Viime vuosi on ollut helmien suunnalla hiljaiseloa, mutta nyt kun niitä taas pyydettiin, niin oli ihana istua helmilaatikoiden ääreen ja uppoutua värien maailmaan.

Ja nyt kun olen saanut myös mattoprojektini päätökseen, niin kädet syyhyävät uusiin projekteihin. Haaveilen huovuttamisesta, haluaisin huovuttaa kasan helmiä ja suunnitella niistä jotain kivaa. Huovutus villaa minulla olisi tuolla kyllä valmiina. Lisäksi haluaisin virkata jonkun pienen pussukan, meikeille tai vaikka pikkulaukuksi. Ideoita pursuu pää täynnä. Mutta mistäs sitä pitäisi aloittaa….

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti